Olen ollut tänään niin iloinen kuin surullinenkin. Pääsin ajamaan yksin ekaa kertaa, oli mahtavaa. Se tunne, että on itsenäisesti kulkeva, on aivan mahtava.
Sitten, jossakin vaiheessa päivää, iski paha olo. Ei pelkkä ahdistus, myös masennus. Mutta siltikään en pystynyt itkemään. Inhottavaa, sanoisin. Inhottaa se, että olen ollut ainakin viikon hyvällä mielellä. En halua, että nyt tulee romahdus. En halua uutta masennusjaksoa. En halua. Haluan olla iloinen. Mulla ei ole mitään syytä olla surullinen. Ei yhtäkään syytä.
Mulla on Joni. Kavereita. Ajokortti. Terapia (...ainakin kerran kahdessa viikossa). Lääkkeet. Halu parantua. Musiikki.
Mulla ei ole mitän syytä olla surullinen. Ja sisimmässäni olenkin iloinen. Mutta sitten tämä inhottava ahdistus ja masennus varjostaa kaikkea hyvää.
Apparikoulutus ei ahdista enää niin paljoa. Vähän se kyllä ahdistaa. Jotenkin rupean pääsemään siitä ahdistuksesta yli, ehkä olen puhunut siitä niin paljon...
Ja sain Amnestyltä sähköpostia, että mut on kutsuttu työhaastatteluun! Olisin siis menossa feissariksi. Mukava kesätyö, sanoisin :3
Mathematical cartilage of the eternal spin
Too busy to care
The engine disintegrates and disrupt the circular ritual
Devour life, feed the clock ( ME!!), dance with a dead corpse
and don't forget to remove your boots ( politeness !! )
This biological network filed an official complaint
at the "Mental Misconduct" Department on floor 404
__File not found__
Hecatomb of a wavering signal...
Slipping between the keys, being nothing more than a presence on hiatus...
...waiting for some inputs...vacuumed by life...
...but my life is safe...
- Syriak
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti