Vapaa

Ainakin melkein. Syksyn kirjoitukset ovat nyt ohi. Valmistajalle kiitos, kuten C-3PO sanoi.

Nyt voisi syödä jotakin. Ja pelata. Ja rentoutua. Ja olla hetken aikaa kuin mikään ei painaisi mieltä. Hetken aikaa olla ajattelematta mitään suurempaa. Hetken vain olla... olla rauhassa.

Nälkä on kyllä. Yläkerrassa huutaa koira... eroahdistusta?

Olen niin... no, onnellinen, vaikken silleen olekaan. Mutta tämän illan aion unohtaa, että koeviikko lähestyy. Tämä ilta on rauhoittava. Ahdistusta ei saa tulla nyt. Päätän sen. Sitä ei tule.
Tästä illasta tulee mukava.

Koti

Näen ikkunasta kaupungin lähiön. 2,8 kilometriä keskustasta. Kouluun pääsee pyörällä. Joni pelaa olohuoneessa, itse dataan makuuhuoneessa. Päätä särkee vähän, mutta se ei haittaa enää, 600 mg Buranaa auttoi jonkin verran.

Tänään saatiin netti ja kattolamput, mikä on mukavaa, sillä iltaisin tuppaa olemaan aika pimeää.

Ensi viikolla alkaa koulu, huomenna pitäisi mennä terapiaan ja apteekissa käväisemään. Ja ne pyörät korjaamolle.

Ajantaju on poissa. Pitäisi tehdä muuttoilmoitus.

Ei ole ahdistanut.

Hampsteri

Oon onnellinen. Jonin äiti suhtautui muuttoon paremmin kuin osasimme kuvitellakaan.

Nyt on jo heinäkuu. Kuukausi. Noin kolmenkymmenen päivän päästä on oma asunto.

Euforia?

Kämppä. Asunto. Koti.

Miten yksi viesti voi olla niin tärkeä?

Moi, näyttää siltä että joudutte muuttamaan elokuun alkupuolella Nummen kaupunginosaan Turkuun. Terveisin tuleva vuokraisäntä.

Isä siis lähetti viestin, ajattelin aluksi, että nyt on käynyt jotakin huonosti, mutta ei. Asia on hyvä. Hieno. Niin onnellinen. Jos osaisin, heittäisin voltin. Tai edes kärrynpyörän. Mutten osaa.

Eilisen ahdistus on tiessään. Olen... toiveikas. Iloinen. Onnellinen.

Muutto on mahdollinen, tässä nyt lasketaan Jonin kanssa cd-levyjen määrää, riittääkö kolme Ikean levyhyllyä. Ei riitä, tarvitaan neljäs. Niin paljon levyjä...

Säästökuuri alkoi myös. Nyt ei osteta mitään. Ainakaan mitään turhaa. Rahaa tarvitaan asumiseen.

Söin tänään karamelliomenan. Keskiaikaisilta markkinoilta. Oli hyvää. Hämmentävän hyvää. Erityisesti se kuorrute siinä, sulaa karamellia ja paahdettuja (ja sokeroituja) manteleita ja jotakin muita vastaavia... varmasti aika epäterveellistä, mutta silti niin hyvää. Eikä se omenakaan pahaa ollut.

Nyt on kaikin puolin hämmentävä olo. En tiedä mitä ajattelisin. Oon onnellinen, mutta samaan aikaan pieni suru kolkuttelee päässä, mitä jos kaikki ei menekään niin kuin Strömsössä? Mutta, jokin vahvempi, järki varmaankin, toteaa, että kaikki menee tarpeeksi hyvin. Täydellisesti ei tarvitse mennä, mutta hyvin. Ja niin se menee. Tiedän sen.

Aion tehdä sen. Elää hyvin. Järkevästi. Ahdistus saa jäädä TÄHÄN.

En aio olla mitenkään masentunut tai ahdistunut sitten omassa kämpässä. Mulla ei ole mitään syytä, lääkkeet ja terapia on tasapainossa. Ja sitten vielä, jos saa kaksi kissaa... asiat ovat entistä paremmin. Tiedän, aivokemiat ovat ehkä vähän vinksallaan, mutta olen vahvempi kuin ne. Näytän itselleni, että olen onnellinen, koska olen oikeasti onnellinen. Ahdistus ja masennus, kaikki pelkkää illuusiota, joka estää näkemästä todellisuuden. Onnellisuuden. Olen onnellinen. Tiedän sen.

Ahdistuspallero XXXVI

Ahdistaa. Näin painajaisia. Yllättävääkö? No ei, valitettavasti.

Oon kotona. En tiedä mitä tekisin, joten istun koneella. Pelailin vähän aikaa, voisi pelata lisää. Mutten jaksa. Ehkä pitäisi katsoa walkthrough The Roomista, niin pääsisi siinä eteenpäin. Mutta, en jaksa. En jaksa mitään.

Haluaisin syödä, mutten tiedä mitä. Jotakin hyvää, mutta sen tarkemmin en osaa sanoa. Enkä sitten oikeasti haluakaan syödä, tämä on vain sellainen mieliteko. Juon Pepsiä, eikö se ole tarpeeksi?

Voisi tarkistaa sähköpostin. Josko vaikka olisi tullut ilmoitus työhaastattelusta. Tällä hetkellä työnteko kuulostaa tosi raskaalta ja väsyttävältä. En tiedä miksi, mutta kuitenkin.

Masennus ja ahdistus ovat palanneet jälleen. Ehkä ne eivät koskaan oikeasti lähteneetkään. Ehkä onnellisuus oli vain hetken illuusio, jolloin huijasin itse itseäni, luulin olevani iloinen, mutten sitten olekaan.

Aika ikävää, sanoisin.


"Fear in the dark, I advice you
can´t see the eyes, the glow behind you
… it´s my song they now sing to you
You stand no chance…"


- Tony Kakko

Mörrimöykky

Irtisanouduin töistä. Tai, no, tavallaan mut irtisanottiin. Molempia. Oon ihan tyytyväinen.
Lähetin äsken hakemuksen Greenpeacelle feissariksi. Siellä on mukavammat työolot.

Väsyttää vähän. Huomenna saa onneksi nukkua.

Haluan kissan. Kaksi kissaa, oikeastaan.

Vähän rupesi ahdistamaan tuossa. En tiedä miksi, mutta rupesi. Se oli ikävää. Nyt ei hirveästi ahdista.

Haluan nukkumaan.

Ilo

On hyvä olla. Italialaiset lähtivät juuri äskettäin, oli kyllä ihan kivaa että olivat täällä, olivat mukavia tyttöjä.

Käytiin eilen Turun linnassa Jonin kanssa, aluksi se vähän vastusteli, mutta kyllä sekin rupesi viihtymään kun päästiin lapsi- ja turistilaumoista eroon. Siellä sitten seikkailtiin ja etsittiin kaiken maailman Silent Hill -viittauksia. Kyllä, vähän kuumotti kun mentiin pienessä portaikossa, josko se ovi nyt kolahtaisi kiinni ja otherworld oliskin oikean maailman tilalla. Onneksi ei tapahtunut mitään. Sattumalta siellä oli avattu samana päivänä pelinäyttely, joka nosti käynnin pisteitä Jonin silmissä ihan mielettömästi (ja kyllä munkin) - saihan siellä pelata Atarin klassikkopelejä. Aika pikselimössöä, myönnettäköön.

Huomenna on hyvinvointipävä ja taidepäivä, tutorina joudun leikittämään ihmisiä, mutta aattelin ottaa loppupäivän sitten vapaaksi. Mikään taidepäivän ohjelmasta kun ei tuntunut kiinnostavalta. Tänään pitäisi vaihtaa kesärenkaat ja sitten voisin lähteä taas Jonille.

Olen huomannut, että olen nykyisin onnellinen. En ehkä semmoinen superonnellinen koko ajan, vaan silleen miten normaalit ihmiset ovat. En ole ollut oikein ahdistunut ollenkaan. Jonikin kommentoi, että oon ollut iloinen koko ajan. Ja se on tietenkin hyvä juttu. Kyllä mä tykkään olla iloinen. Elämä on mukavaa.

Ostin eilen uuden levyn, Cause for Effectin 0+1=01:n, suomalaista jazzgrindiä. Tykkään kovin.




Edit:// Tajusin äsken (taas), että me ollaan Jonin kanssa ihan hirveitä nörttejä. Mutta väliäkö hällä!

Ilo

Ai että, olen iloinen. Hirveän iloinen. Kaikki on hyvin. Niin hyvin. Vähän jännittää keskiviikkon pianokonsertti, mutta se on vasta keskiviikkona. En oikein osaa olla mitenkään hirvittävän surullinen nyt, kaikki tuntuu hyvältä. Ilmeisesti tää kolmenkympin annos on hyvä. Ahdistuksia ei ole hirveästi ollut. Tykkään elää, en ole tässä maailmassa turhaan.

Ja en ole sarkastinen. Olen niin iloinen! Vois kuunnella Unexpectiä... ja pistää tähän vähän lyriikkaa, vaikkei se ehkä niin iloista olekaan...

"We are within the non-sense of a larger plan worthy of some salt pouring on a bloodied
part...Merry, Merry, Joy, Joy !!
A nice and pleasant dip in an acid pool
Don't you see my smile ? I just glow with derision !
Or perhaps my eyes, turning pitch black,
only want to pierce these dense walls all around me
They always do when sarcasm is on the verge of punching a well earned goal"

- Syriak

Ilopilleri

Oon tänäänkin ollut iloinen. Oon ollut käytännössä koko viikon iloinen, jos ei lasketa ahdistunutta perjantaita. Ehkä tästä alkaa onnellisuus... ehkä Seronil vaikuttaa positiivisesti ja terapia auttaa ja kaikki on hyvin ja olen iloinen. Niin iloinen.

Suorastaan hämmentävää olla ei-ahdistunut. Eikä masennakaan. Todella outoa. Olen niin tottunut olemaan surullinen tai ahdistunut, mutta nyt en ole. Toisaalta, pelottaa, että tästä seuraa joku romahdus. Että yhtäkkiä olen taas todella ahdistunut ja masentunut. Mutta, ajattelen niin, että kannattaa uskoa tämän hyvän olon kestävyyteen. Jos vain itken ja pelkään, että rupeaa ahdistamaan, niin sitten todellakin rupeaa ahdistamaan. Ja mähän olen nyt päättänyt, että ei ahdista. Ei ole mitään syytä olla ahdistunut tai masentunut. Olen iloinen. Ja olen iloinen siitä, että olen iloinen.

Olen myös ylpeä itsestäni. En halua vahingoittaa itseäni. Haluan elää. Uskon, että tulevaisuudessa on jotakin. Kun katson peiliin, näen siellä kauniin ihmisen. Kauniin. En olisi koskaan uskonut, että näkisin itseni kauniina. Ihmettelin eilen Jonille, että musta tuntuu kauniilta. "Sen oot näkönenkin", se vastasi. Ehkä kauniista olosta tulee kaunis ulkonäkö... koska näen sen mitä aivoni haluavat nähdä. Ja nyt ne haluavat nähdä iloisen maailman. Ja iloisen minän.

Hilpeänä

Ihan oikeasti, eilen illalla koin järkyttävän onnentunteen. Olin ihan älyttömän iloinen. Ja olen itse asiassa vieläkin. Edes Seronilin aiheuttama ahdistus ei saa minua surulliseksi. Välillä tunnun suorastaan maaniselta... mutta ei mulla pitäis olla mitään maniaa. Eli se on vain normaalia iloa.

On niin kivaa olla onnellinen!

Periaatteessa vois tehdä taas jotakin pientä listaa mistä oon onnellinen...

1. Joni - reilun viikon päästä ollaan seurusteltu vuosi. Mieliongelmista huolimatta on ollut paras vuosi elämässäni. Oon löytänyt rakkaan ihmisen <3 Ja nyt kun rupean parantumaan, niin elämästä tulee vielä parempaa. Joni on yksi syy miksi haluan parantua, en löytäisi ehkä motivaatiota vain itsestäni. Ajattelen aika paljon muita...
Mutta niin, Joni, jos käyt vierailevana lukijana täällä, niin olet rakas <3 (Ja ilmoita jos näet tämän toivotuksen!)

2. Kaverit - oon huomannut, että oon oikeasti saanut kavereita koulussa. Tänäänkin enkun puhekurssilla oli ihan mielettömän hauskaa, kun heitettiin kaveriporukassa huonoa läppää. Meillä ei vain ole hyvää läppää. Tai on se oikeasti hyvää, muiden mielestä huonoa. Aika rajua.. vauvavitsit ovat arkipäivää.

3. Pepsi Max - addiktio. Mun puolesta kaikki muut limsat vois hävittää maailmasta. Mulle riittää tämä. Oon tänäänkin juonut ehkä melkein litran... Jostakin syystä hampaat on silti kunnossa. Varmaan siksi, että käytän niin paljon ksylitolia, joka onkin toinen riippuvuuteni.

4. Musiikki - hetkonen, menikö Pepsi musan edelle? Outoa... No, olkoon tää nyt tässä, vaikka oikeasti tää varmaan kuuluis Pepsiä ennen. (No todellakin kuuluisi! Miksen sitten siirrä tätä? Haluan pitää tämän spontaanina ja päiväkirjamaisena, siksi.) Musiikki on todella tärkeää mulle, kuuntelen sitä aika paljon ja aika monenlaista. Bändilista löytyy blogin sivusta, jos jotakuta kiinnostaa tietää, millaista musaa kuuntelen. Ja harrastuksena musa on myös kiva.

5. Lääkkeet - joo, oon mä niistäkin iloinen. Melatoniini auttaa nukkumaan, Seronil pitää mielialaa normaalilla tasolla ja e-pillerit, no, tekevät mitä e-pillerit tekevät. Oon iloinen.

6. Fysiikka - oppiaine josta tykkään. Sähkö ei kyllä ole aiheista kaikkein kivoin, mutta ehkä mä selviän. Ja enkun puhekurssikin on kyllä kiva.

Pyörätuolimieli

Kirjoitan tänne nyt ylös sen viisauden, jonka Joni mulle eilen sanoi:

Ajattele ihmistä joka on pyörätuolissa. Se haluaisi hirveästi osallistua hyväntekeväisyysmaratooniin, jossa kerätään rahaa sairaille lapsille. Mutta se ei voi, koska rattijuoppo ajoi sen yli ja nyt se on pyörätuolissa. Pitäisikö sen tuntea siitä syyllisyyttä ja huonoa omatuntoa?


Asiahan on näin, että tämä viisaus avasi silmiäni omalle ongelmalleni. Tunnen monesti syyllisyyttä ja huonoa omatuntoa siitä, että en jaksa olla sosiaalinen, että ahdistun ihmisten seurassa ja muutenkin, että olen tämmöinen itkupallo. Mutta ei se ole omaa syytäni. Se on niiden ilkeiden ihmisten vika, joiden takia mieli nyrjähti.