Kipeänä. Taas. Hauskaa...
En ole pahasti kipeä, kurkku sattuu, pää kipeä, eli normaali flunssa. Taitaa olla sama tauti, mikä Jonilla on. Nyt se on luonnollisestikin mulla.
Vuosipäivä oli ihana, vaikka jouduttiinkin kuskaamaan erinäisiä ihmisiä eri puolille. Saatiin olla kahdestaan, syödä hyvin ja yksinkertaisesti nauttia. Ahdistus kävi kääntymässä, mutta se lähti nopeasti pois. Saimme siis nauttia hyvästä mielialasta myös.
Oli kiva päivä <3
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sairaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sairaus. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 22. huhtikuuta 2012
lauantai 14. huhtikuuta 2012
Ahdistuspallero XX
Eilen tuli kova ahdistus. Ja itku. Ja itseinho. Sitten sain sen hallintaan, ja mentiin Jonin kanssa kaverin luokse. Mutta sitten kun tultiin takaisin, iski ahdistus vielä pahempana. Ja itkin.
Nyt on huono omatunto. Pyysin anteeksi Jonilta eilen monta kertaa sitä, että olen ahdistuspallero. Se sanoi, ettei mun tarvitsisi enää pyytää anteeksi. Mutta haluan. En halua olla sille vahingollinen, haluan olla hyvä. Ihana. Täydellinen.
Nyt alkoi taistelu tätä ahdistusta vastaan oikeasti. Se ei saa hallita mua. Minä hallitsen sitä. Ja nyt käsken sitä menemään pois. Kauas pois. Niin kauas, ettei se koskaan löydä mua.
Aion elää iloista elämää. Siihen ei ahdistus tai masennus kuulu.
Olen vihainen itselleni, että sairastuin, vaikka tiedän, ettei se ole mun vika. Olen vihainen niille ihmisille, jotka tekivät musta tämmöisen. Tietävätkö he, että pienillä teoilla tekivät elämästäni hankalampaa... En sano, että he olisivat pilanneet elämäni, koska mulla kuitenkin on asiat silleen aika hyvin.
Olen niin vihainen. Ja surullinen.
Haluan muuttua... paremmaksi ihmiseksi.
Nyt on huono omatunto. Pyysin anteeksi Jonilta eilen monta kertaa sitä, että olen ahdistuspallero. Se sanoi, ettei mun tarvitsisi enää pyytää anteeksi. Mutta haluan. En halua olla sille vahingollinen, haluan olla hyvä. Ihana. Täydellinen.
Nyt alkoi taistelu tätä ahdistusta vastaan oikeasti. Se ei saa hallita mua. Minä hallitsen sitä. Ja nyt käsken sitä menemään pois. Kauas pois. Niin kauas, ettei se koskaan löydä mua.
Aion elää iloista elämää. Siihen ei ahdistus tai masennus kuulu.
Olen vihainen itselleni, että sairastuin, vaikka tiedän, ettei se ole mun vika. Olen vihainen niille ihmisille, jotka tekivät musta tämmöisen. Tietävätkö he, että pienillä teoilla tekivät elämästäni hankalampaa... En sano, että he olisivat pilanneet elämäni, koska mulla kuitenkin on asiat silleen aika hyvin.
Olen niin vihainen. Ja surullinen.
Haluan muuttua... paremmaksi ihmiseksi.
torstai 29. maaliskuuta 2012
Apuvapapuakissasöirapua
Miten mä koskaan opin käyttämään tätä uudistunutta bloggeria? No, ehkä jotenkin. Miksi päivitin sen jo nyt? No, aattelin että tää ei enää toimi kunnolla kun se näyttää että olis kolme lukijaa mutta mä nään täällä vain kaksi... mutta se näyttää edelleen että olis kolme lukijaa. Hei sinä näkymätön, tule esiin!
En ole päässyt vielä mihinkään tästä. Olen juonut kaakaota. Se siitä, en ole edes syönyt. Pitäisi syödä, on nälkä. En jaksa lukea kokeisiin, väsyttää. Kurkku on kipeä. Angstangstangst.
Nää on taas näitä tylsyyspostauksia.
En ole päässyt vielä mihinkään tästä. Olen juonut kaakaota. Se siitä, en ole edes syönyt. Pitäisi syödä, on nälkä. En jaksa lukea kokeisiin, väsyttää. Kurkku on kipeä. Angstangstangst.
Nää on taas näitä tylsyyspostauksia.
maanantai 26. maaliskuuta 2012
Flunssaderppailua
Vois yrittää mennä iltapäivällä kouluun. Fysiikkaa kun on kiva opiskella. Ja jään jälkeen jos en ole tunnilla. Täytyy kattoa jaksanko.
Otin tässä aamulla C-vitamiinitabletteja aamun normitablettien lisäksi, meinasi jäädä kurkkuun ja tuli oksennusreaktio. Hyh, inhoan oksentamista niin paljon, pelkkä ton tilanteen ajattelukin tekee pahaa ja tulee se inhottava kuristava tunne kurkkuun... Ei kiva.
Näin vaihteeksi taas tosi outoja unia. Pelasin pitkästä aikaa WoWia, koululaisiani oli julkkiksina, jotkut pilkkasi mua, yksinkertaisesti kaikkea outoa ja kummallista.
Ei ole varmaankaan yhtä yötä milloin en olisi nähnyt outoja unia. Häiritsevää hiukan. Mulla taisi olla yöllä kuumetta, heräilin aina välillä, yleensä en ole heräillyt lääkityksen aloittamisen jälkeen. Mutta nyt oon mitannut kuumeen ja hiukan on lämpöä. En tiedä jaksaako mennä tänään kouluun. Ehkä. Joni lupasi kyllä opettaa mulle jotakin fysiikasta, jos jään jälkeen. Se kävi saman kurssin viime jaksossa. Sai siitä kympin. Eli ehkä se osaa jotakin.
Joku vois oikeasti selittää mulle, miksi kissat tykkää pahvilaatikoista.
Otin tässä aamulla C-vitamiinitabletteja aamun normitablettien lisäksi, meinasi jäädä kurkkuun ja tuli oksennusreaktio. Hyh, inhoan oksentamista niin paljon, pelkkä ton tilanteen ajattelukin tekee pahaa ja tulee se inhottava kuristava tunne kurkkuun... Ei kiva.
Näin vaihteeksi taas tosi outoja unia. Pelasin pitkästä aikaa WoWia, koululaisiani oli julkkiksina, jotkut pilkkasi mua, yksinkertaisesti kaikkea outoa ja kummallista.
Ei ole varmaankaan yhtä yötä milloin en olisi nähnyt outoja unia. Häiritsevää hiukan. Mulla taisi olla yöllä kuumetta, heräilin aina välillä, yleensä en ole heräillyt lääkityksen aloittamisen jälkeen. Mutta nyt oon mitannut kuumeen ja hiukan on lämpöä. En tiedä jaksaako mennä tänään kouluun. Ehkä. Joni lupasi kyllä opettaa mulle jotakin fysiikasta, jos jään jälkeen. Se kävi saman kurssin viime jaksossa. Sai siitä kympin. Eli ehkä se osaa jotakin.
Joku vois oikeasti selittää mulle, miksi kissat tykkää pahvilaatikoista.
torstai 22. maaliskuuta 2012
Jättetrött
On nälkä, syön lakritsia. Pitäisi syödä jotain terveellistä.
Olisin voinut mennä tänään asuntoesittelyyn. En jaksanut.
MIKSI? Mähän haluan muuttaa. Miksi olen tämmöinen laiskimus?
Olen masentunut taas... surettaa. Väsyttää todella paljon. Yleensä ajaminen piristää mua, mutta tänään ajoin kotiin ihan sumussa.
En tappanut perhosia ranteessani, vaikka mieli teki. Olen vahvempi kuin mieleni.
Lisää lakrtisia.
Olisin voinut mennä tänään asuntoesittelyyn. En jaksanut.
MIKSI? Mähän haluan muuttaa. Miksi olen tämmöinen laiskimus?
Olen masentunut taas... surettaa. Väsyttää todella paljon. Yleensä ajaminen piristää mua, mutta tänään ajoin kotiin ihan sumussa.
En tappanut perhosia ranteessani, vaikka mieli teki. Olen vahvempi kuin mieleni.
Lisää lakrtisia.
maanantai 19. maaliskuuta 2012
Ahdistuspallero VII
Ahdistaa.
Itsetuhovimma... haluaisin perhostatuoinnin. Ranteeseen. Ihan siksi, että olisi todiste, että pystyn olemaan vahva. En heikko luovuttaja. Mutta... tekis mieli olla heikko. Kohta olis aika ottaa melatoniini, niin nukahtaisin kymmeneltä. En osannut tehdä matikanläksyjä.
Voi itku. Ei kyllä tule itku. On todella yksinäinen olo...
Itsetuhovimma... haluaisin perhostatuoinnin. Ranteeseen. Ihan siksi, että olisi todiste, että pystyn olemaan vahva. En heikko luovuttaja. Mutta... tekis mieli olla heikko. Kohta olis aika ottaa melatoniini, niin nukahtaisin kymmeneltä. En osannut tehdä matikanläksyjä.
Voi itku. Ei kyllä tule itku. On todella yksinäinen olo...
lauantai 10. maaliskuuta 2012
Paha
Paha olla. Paha paha paha. Nyt yksinkertaisesti valutan kaiken sen pahan olon tähän, että voin olla onnellinen, kun muutaman tunnin päästä lähden Jonille ja olen siellä viikon. EN HALUA PILATA SITÄ VIIKKOA OLEMALLA AHDISTUNUT ITKUPILLI. HALUAN YKSINKERTAISESTI OLLA ONNELLINEN, KOSKA OIKEASTI, SISIMMÄSSÄNI OLEN ONNELLINEN.
Ärsyttää olla sairas. Vaikka vähän aikaa sitten sain kuulla, että en mä ole sairas. Että pitäis vain päästä tämän pahan olon yli. HALUAN PÄÄSTÄ SEN YLI NYT. EN KOHTA. NYT.
Joni sanoi mulle, että pitäisi vain käskeä ahdistuksen painumaan helvettiin. Meniskin sinne. NYT. EI KOHTA. NYT.
Päätä särki aamulla niin paljon, että oli pakko ottaa Burana (600mg), vaikka lääkepäänsäryn estämiseksi pitäisi olla pari viikkoa ilman. Kaipa sit täytyis mennä neurologille ton säryn takia. Ellei se nyt johtunut lumepilleripäivistä. Toisaalta, eilen otin jo uudesta liuskasta... En tiedä, ehkä se vain on migreeni.
HALUAN RAIVOTA. OLEN ÄRSYYNTYNYT. Tein pienen naarmun eilen käteen. Oli pakko. Mutta se on todella pieni. Pelkkä naarmu. Iho meni hädintuskin rikki. Ranteessa näkyy myös eilinen raapaisujälki.
Eilinen ilta oli kyllä kamala. Me ei varsinaisesti riidelty Jonin kanssa, mutta kumpikin itki. Mä olin väsynyt itseeni ja se oli väsynyt muhun. Pelkäsi, että mä olisin koko ensi viikon samanlainen. EN AIO OLLA. Haluan viettää Jonin kanssa onnellista aikaa. Se on mulle niin tärkeä. Tärkeämpää ei ole. Mutta, ilmeisesti mäkin olen sille tärkeä. Ei se muuten olisi jaksanut mua näinkään kauaa. Ja se jaksaa mua edelleen. Joskus mietin, etten ansaitse noin hyvää poikaystävää. Mutta silti olen onnellinen siitä, että mulla on semmoinen. Ehkä siis ansaitsenkin. Mutta sen vuoksi haluankin olla mahdollisimman hyvä Jonille. Haluan olla onnellinen sen seurassa, koska oikeasti olen onnellinen. En voisi elää ilman sitä.
Olo on nyt jo parempi. Kirjoittaminen oikeasti auttaa. Varsinkin kun se on tämmöistä aika suunnittelematonta. Vähän ahdistaa. Lähinnä se, että onko Joni toipunut eilisestä. Mä en ehkä ole... mulla on oikeasti paha jätetyksitulemisen pelko, mutta nyt se taitaa olla aika irrationaalista... se olis jättänyt mut jo jos se ei haluais olla mun kanssa. Mun on nyt luotettava siihen. Ja luotankin.
Rakastan sitä ihan hirveästi <3
- Tony Kakko
Ärsyttää olla sairas. Vaikka vähän aikaa sitten sain kuulla, että en mä ole sairas. Että pitäis vain päästä tämän pahan olon yli. HALUAN PÄÄSTÄ SEN YLI NYT. EN KOHTA. NYT.
Joni sanoi mulle, että pitäisi vain käskeä ahdistuksen painumaan helvettiin. Meniskin sinne. NYT. EI KOHTA. NYT.
Päätä särki aamulla niin paljon, että oli pakko ottaa Burana (600mg), vaikka lääkepäänsäryn estämiseksi pitäisi olla pari viikkoa ilman. Kaipa sit täytyis mennä neurologille ton säryn takia. Ellei se nyt johtunut lumepilleripäivistä. Toisaalta, eilen otin jo uudesta liuskasta... En tiedä, ehkä se vain on migreeni.
HALUAN RAIVOTA. OLEN ÄRSYYNTYNYT. Tein pienen naarmun eilen käteen. Oli pakko. Mutta se on todella pieni. Pelkkä naarmu. Iho meni hädintuskin rikki. Ranteessa näkyy myös eilinen raapaisujälki.
Eilinen ilta oli kyllä kamala. Me ei varsinaisesti riidelty Jonin kanssa, mutta kumpikin itki. Mä olin väsynyt itseeni ja se oli väsynyt muhun. Pelkäsi, että mä olisin koko ensi viikon samanlainen. EN AIO OLLA. Haluan viettää Jonin kanssa onnellista aikaa. Se on mulle niin tärkeä. Tärkeämpää ei ole. Mutta, ilmeisesti mäkin olen sille tärkeä. Ei se muuten olisi jaksanut mua näinkään kauaa. Ja se jaksaa mua edelleen. Joskus mietin, etten ansaitse noin hyvää poikaystävää. Mutta silti olen onnellinen siitä, että mulla on semmoinen. Ehkä siis ansaitsenkin. Mutta sen vuoksi haluankin olla mahdollisimman hyvä Jonille. Haluan olla onnellinen sen seurassa, koska oikeasti olen onnellinen. En voisi elää ilman sitä.
Olo on nyt jo parempi. Kirjoittaminen oikeasti auttaa. Varsinkin kun se on tämmöistä aika suunnittelematonta. Vähän ahdistaa. Lähinnä se, että onko Joni toipunut eilisestä. Mä en ehkä ole... mulla on oikeasti paha jätetyksitulemisen pelko, mutta nyt se taitaa olla aika irrationaalista... se olis jättänyt mut jo jos se ei haluais olla mun kanssa. Mun on nyt luotettava siihen. Ja luotankin.
Rakastan sitä ihan hirveästi <3
"Love is a game for the weak to play, they said
I loved and love made me many times stronger"
maanantai 27. helmikuuta 2012
Elämä ja kuolema
Mitä ideaa on elää? Tuntuu, ettei musta ole mitään hyötyä kenellekään. Olen henkisessä kriisissä. Haluan pois. Tunnen itseni erittäin huonoksi. Paha olla.
Haluaisin kuolla. Tai, en ainakaan jaksaisi elää.
En saisi viiltää. Oon ollut ilman kauan. Mutta kun on paha paha paha paha paha paha paha paha paha paha paha paha paha paha paha paha paha paha paha paha paha paha paha paha paha paha olo.
Enkä viitsi tekstata Jonille... kun se on ehkä vähän väsynyt tähän. En halua rasittaa sitä liikaa. En halua menettää sitä olemalla rasittava. Mun on pärjättävä yksin.
Miksi hyvän jakson piti loppua näin lyhyeen?
"The pendulum still sways for you
Such are the darks here to show you, child in a corner, fallen mirrors, all kingdom in cinders"
- Tuomas Holopainen
Haluaisin kuolla. Tai, en ainakaan jaksaisi elää.
En saisi viiltää. Oon ollut ilman kauan. Mutta kun on paha paha paha paha paha paha paha paha paha paha paha paha paha paha paha paha paha paha paha paha paha paha paha paha paha paha olo.
Enkä viitsi tekstata Jonille... kun se on ehkä vähän väsynyt tähän. En halua rasittaa sitä liikaa. En halua menettää sitä olemalla rasittava. Mun on pärjättävä yksin.
Miksi hyvän jakson piti loppua näin lyhyeen?
"The pendulum still sways for you
Such are the darks here to show you, child in a corner, fallen mirrors, all kingdom in cinders"
- Tuomas Holopainen
perjantai 24. helmikuuta 2012
F49.1 & F32.0
Olen ollut tänään niin iloinen kuin surullinenkin. Pääsin ajamaan yksin ekaa kertaa, oli mahtavaa. Se tunne, että on itsenäisesti kulkeva, on aivan mahtava.
Sitten, jossakin vaiheessa päivää, iski paha olo. Ei pelkkä ahdistus, myös masennus. Mutta siltikään en pystynyt itkemään. Inhottavaa, sanoisin. Inhottaa se, että olen ollut ainakin viikon hyvällä mielellä. En halua, että nyt tulee romahdus. En halua uutta masennusjaksoa. En halua. Haluan olla iloinen. Mulla ei ole mitään syytä olla surullinen. Ei yhtäkään syytä.
Mulla on Joni. Kavereita. Ajokortti. Terapia (...ainakin kerran kahdessa viikossa). Lääkkeet. Halu parantua. Musiikki.
Mulla ei ole mitän syytä olla surullinen. Ja sisimmässäni olenkin iloinen. Mutta sitten tämä inhottava ahdistus ja masennus varjostaa kaikkea hyvää.
Apparikoulutus ei ahdista enää niin paljoa. Vähän se kyllä ahdistaa. Jotenkin rupean pääsemään siitä ahdistuksesta yli, ehkä olen puhunut siitä niin paljon...
Ja sain Amnestyltä sähköpostia, että mut on kutsuttu työhaastatteluun! Olisin siis menossa feissariksi. Mukava kesätyö, sanoisin :3
Mathematical cartilage of the eternal spin
Too busy to care
The engine disintegrates and disrupt the circular ritual
Devour life, feed the clock ( ME!!), dance with a dead corpse
and don't forget to remove your boots ( politeness !! )
This biological network filed an official complaint
at the "Mental Misconduct" Department on floor 404
__File not found__
Hecatomb of a wavering signal...
Slipping between the keys, being nothing more than a presence on hiatus...
...waiting for some inputs...vacuumed by life...
...but my life is safe...
- Syriak
Sitten, jossakin vaiheessa päivää, iski paha olo. Ei pelkkä ahdistus, myös masennus. Mutta siltikään en pystynyt itkemään. Inhottavaa, sanoisin. Inhottaa se, että olen ollut ainakin viikon hyvällä mielellä. En halua, että nyt tulee romahdus. En halua uutta masennusjaksoa. En halua. Haluan olla iloinen. Mulla ei ole mitään syytä olla surullinen. Ei yhtäkään syytä.
Mulla on Joni. Kavereita. Ajokortti. Terapia (...ainakin kerran kahdessa viikossa). Lääkkeet. Halu parantua. Musiikki.
Mulla ei ole mitän syytä olla surullinen. Ja sisimmässäni olenkin iloinen. Mutta sitten tämä inhottava ahdistus ja masennus varjostaa kaikkea hyvää.
Apparikoulutus ei ahdista enää niin paljoa. Vähän se kyllä ahdistaa. Jotenkin rupean pääsemään siitä ahdistuksesta yli, ehkä olen puhunut siitä niin paljon...
Ja sain Amnestyltä sähköpostia, että mut on kutsuttu työhaastatteluun! Olisin siis menossa feissariksi. Mukava kesätyö, sanoisin :3
Mathematical cartilage of the eternal spin
Too busy to care
The engine disintegrates and disrupt the circular ritual
Devour life, feed the clock ( ME!!), dance with a dead corpse
and don't forget to remove your boots ( politeness !! )
This biological network filed an official complaint
at the "Mental Misconduct" Department on floor 404
__File not found__
Hecatomb of a wavering signal...
Slipping between the keys, being nothing more than a presence on hiatus...
...waiting for some inputs...vacuumed by life...
...but my life is safe...
- Syriak
tiistai 14. helmikuuta 2012
Sairas
Kyllä. Tuollainen olen. Lievä sosiaalisten tilanteiden pelko, kanske?
Ahdisti tänään kovin. Ahdistaa edelleen. Illalla, piti lähteä pianotunnille, tuli ihmeellinen paniikkiahdistuskohtaus. Siinä sitten itkin ja raavin itseäni. Onneksi oli Joni, joka käytännössä piteli mua paikallaan. Maailmassa ei ole turvallisempaa paikkaa kuin sen syli <3 Ja silti ahdistuksessa yritin rimpuilla siitä pois... Tosi loogista, tiedän.
Olen kyllästynyt tähän ahdistuneisuuteen. Nyt vielä kun on masennuskin mukana taas. Tosi kivaa, joo.
Haluan parantua!!! Torstaina taas terapiakäynti...
Olen todella väsynyt. Kohtaus kesti semmoisen tunnin, sen jälkeen on aika poikki. Jotenkin selviydyin kotiin asti. Jos olisi ollut pillerit mukana, en varmaan olisi mennyt kotiin, vaan olisin jäänyt Jonille. Mutta ei ollut, eli piti mennä kotiin. Mutta selviydyin.
Ja selviydyn.
//Edit. Mutta kirjoitusvirhe memessä häiritsee kielipoliisia.
keskiviikko 8. helmikuuta 2012
PienetMeluisatSienet
Ahdistus.
Suru.
Ahdistus.
Tyhmät hormonit.
Ahdistus.
Mulla oli kuitenkin todella kiva päivä tänään. Olin Paimion liukasradalla ajamassa, ihan mielettömän kivaa. En joutunut olemaan yhdelläkään tunnilla yksin, ja tajusin taas kuinka kivaa fysiikka on.
Mutta nyt.
Ahdistus.
Päässä soi Pink Floyd. Jos ihan tarkkoja ollaan, niin Southampton Dock, albumilta The Final Cut.
Ahdistus.
Suru.
Ahdistus.
Tyhmät hormonit.
Ahdistus.
Mulla oli kuitenkin todella kiva päivä tänään. Olin Paimion liukasradalla ajamassa, ihan mielettömän kivaa. En joutunut olemaan yhdelläkään tunnilla yksin, ja tajusin taas kuinka kivaa fysiikka on.
Mutta nyt.
Ahdistus.
Päässä soi Pink Floyd. Jos ihan tarkkoja ollaan, niin Southampton Dock, albumilta The Final Cut.
Ahdistus.
sunnuntai 5. helmikuuta 2012
Pyörätuolimieli
Kirjoitan tänne nyt ylös sen viisauden, jonka Joni mulle eilen sanoi:
Ajattele ihmistä joka on pyörätuolissa. Se haluaisi hirveästi osallistua hyväntekeväisyysmaratooniin, jossa kerätään rahaa sairaille lapsille. Mutta se ei voi, koska rattijuoppo ajoi sen yli ja nyt se on pyörätuolissa. Pitäisikö sen tuntea siitä syyllisyyttä ja huonoa omatuntoa?
Asiahan on näin, että tämä viisaus avasi silmiäni omalle ongelmalleni. Tunnen monesti syyllisyyttä ja huonoa omatuntoa siitä, että en jaksa olla sosiaalinen, että ahdistun ihmisten seurassa ja muutenkin, että olen tämmöinen itkupallo. Mutta ei se ole omaa syytäni. Se on niiden ilkeiden ihmisten vika, joiden takia mieli nyrjähti.
Ajattele ihmistä joka on pyörätuolissa. Se haluaisi hirveästi osallistua hyväntekeväisyysmaratooniin, jossa kerätään rahaa sairaille lapsille. Mutta se ei voi, koska rattijuoppo ajoi sen yli ja nyt se on pyörätuolissa. Pitäisikö sen tuntea siitä syyllisyyttä ja huonoa omatuntoa?
Asiahan on näin, että tämä viisaus avasi silmiäni omalle ongelmalleni. Tunnen monesti syyllisyyttä ja huonoa omatuntoa siitä, että en jaksa olla sosiaalinen, että ahdistun ihmisten seurassa ja muutenkin, että olen tämmöinen itkupallo. Mutta ei se ole omaa syytäni. Se on niiden ilkeiden ihmisten vika, joiden takia mieli nyrjähti.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)