Nyhverö

Eilen oli kohtaus. Paha. Stressiahdistusmasennusitkupotkuraivarikohtaus. En jaksa paineita koulusta. Tiedän että bilsan lukeminen olisi pitänyt aloittaa jo kauan aikaa sitten, mutta en tietenkään aloittanut. En jaksanut. Tänään sitten heti terapian ja kauppareissun jälkeen alkaa hillitön ja epätoivoinen pänttääminen. Okei, olen lukenut tässä viimeisimmän viikon aikana lähes joka päivä, mutta se ei tunnu olevan tarpeeksi.

Olen vain kamalan väsynyt. Kyllästynyt siihen, kuinka paljon pitäisi jaksaa koko ajan. Ja se, mikä tässä ehkä kaikkein eniten ärsyttää on se, että tämä määrä, mitä pitäisi jaksaa, ei ole mitenkään ihmeellisen suuri. Ihan normaali. Kuka tahansa jaksaisi. Mutta ei, en jaksa. Onneksi kirjoitukset ovat kohta ohi. Mutta ne eivät siltikään jätä rauhaan, keväällä ne taas väijyvät valmiina tappamaan. Ja joka päivä joutuu kuuntelemaan sitä samaa keskustelua. Jos saan aineesta niin ja niin monta pistettä, niin sitten saan ällän, mut sit jos taas toi menee huonosti, niin... ...Aloitin kesällä jo lukemisen ja luin eilen viisi tuntia mutta en osaa mitään... Ja sitä rataa. Todella rasittavaa, kaikki puhuvat vain tulevista kirjoituksista ja siitä, millaisia arvosanoja halutaan.

Milloin mahtaa olla syysloma? Olisi kiva saada ajatukset välillä jonnekin aivan muualle. No, lokakuun toinen päivä julkaistaan (vihdoin!) Resident Evil 6, siinä saa sitten ajateltavaa mukavasti. Ja sit tulee uusi Assasin's Creed. Ja kaikkea tämmöistä, neljäs (tai no, miten sen nyt ottaa...) God of War ilmesty myös silleen, no ei nyt ihan lähiaikoina mutta kuitenkin melko lähiaikoina. Niin paljon pelejä!

Ehkä tässä jotekin pärjää sittenkin.

Hampsteri

Oon onnellinen. Jonin äiti suhtautui muuttoon paremmin kuin osasimme kuvitellakaan.

Nyt on jo heinäkuu. Kuukausi. Noin kolmenkymmenen päivän päästä on oma asunto.

Euforia?

Kämppä. Asunto. Koti.

Miten yksi viesti voi olla niin tärkeä?

Moi, näyttää siltä että joudutte muuttamaan elokuun alkupuolella Nummen kaupunginosaan Turkuun. Terveisin tuleva vuokraisäntä.

Isä siis lähetti viestin, ajattelin aluksi, että nyt on käynyt jotakin huonosti, mutta ei. Asia on hyvä. Hieno. Niin onnellinen. Jos osaisin, heittäisin voltin. Tai edes kärrynpyörän. Mutten osaa.

Eilisen ahdistus on tiessään. Olen... toiveikas. Iloinen. Onnellinen.

Muutto on mahdollinen, tässä nyt lasketaan Jonin kanssa cd-levyjen määrää, riittääkö kolme Ikean levyhyllyä. Ei riitä, tarvitaan neljäs. Niin paljon levyjä...

Säästökuuri alkoi myös. Nyt ei osteta mitään. Ainakaan mitään turhaa. Rahaa tarvitaan asumiseen.

Söin tänään karamelliomenan. Keskiaikaisilta markkinoilta. Oli hyvää. Hämmentävän hyvää. Erityisesti se kuorrute siinä, sulaa karamellia ja paahdettuja (ja sokeroituja) manteleita ja jotakin muita vastaavia... varmasti aika epäterveellistä, mutta silti niin hyvää. Eikä se omenakaan pahaa ollut.

Nyt on kaikin puolin hämmentävä olo. En tiedä mitä ajattelisin. Oon onnellinen, mutta samaan aikaan pieni suru kolkuttelee päässä, mitä jos kaikki ei menekään niin kuin Strömsössä? Mutta, jokin vahvempi, järki varmaankin, toteaa, että kaikki menee tarpeeksi hyvin. Täydellisesti ei tarvitse mennä, mutta hyvin. Ja niin se menee. Tiedän sen.

Aion tehdä sen. Elää hyvin. Järkevästi. Ahdistus saa jäädä TÄHÄN.

En aio olla mitenkään masentunut tai ahdistunut sitten omassa kämpässä. Mulla ei ole mitään syytä, lääkkeet ja terapia on tasapainossa. Ja sitten vielä, jos saa kaksi kissaa... asiat ovat entistä paremmin. Tiedän, aivokemiat ovat ehkä vähän vinksallaan, mutta olen vahvempi kuin ne. Näytän itselleni, että olen onnellinen, koska olen oikeasti onnellinen. Ahdistus ja masennus, kaikki pelkkää illuusiota, joka estää näkemästä todellisuuden. Onnellisuuden. Olen onnellinen. Tiedän sen.

Ahdistuspallero XXX

Väsyttää. Ahdistaa. Osaan matikkaa... hiukan. En hirveästi. Täytyy pyytää Jonia selittämään pari juttua huomenna ennen koetta. Huomenna on sellotunti. Ei jaksa.
Vähän olen virkistynyt alkuillan löysyydestä, mutta edelleenkään ei jaksa mitään. Pitäisi pestä tukka. Ja kuivattaa se. Siinä menee kauan. Sitten voisi mennä nukkumaan. Unilääkkeet rupeavat vaikuttamaan jo.
Kunpa olisi viikonloppu... lauantaina täytyisi vähän lukea ruotsia, mutta periaatteessa se on kuitenkin vapaapäivä. Sunnuntaina taasen odottaa Lintsi-reissu Jonin ja Krisun kanssa. Mitä mä siellä teen? Oon kuskina. Ja, ehkä siellä on kivaa, en ole ollut Linnanmäellä vuosiin. No, ehkä pojat menevät kahdestaan niihin hurjiin laitteisiin, joista mä en oikein pidä. Mutta toisaalta, ehkä pitäisi uskaltautua kokeilemaan jotakin... en kyllä tiedä, en ole kauhean rohkea.

Ah, kahden viikon päästä on kesäloma. Alle kaksi viikkoa. Viikon päästä. Reilun viikon. Aika menee kamalan nopeasti.

Nyt oikeasti väsyttää. Vois tehdä jotakin järkevää. Kuten vaikka viimeistellä tää kirjoitus ja häipyä koneelta. Nukkumaan. Vielä kun painajaiset lähtis pois...

Siipirdium lentiusa

Tylsää. Taisin herättää Jonin vahingossa, lähetin sille viestiä kyselläkseni, onko se jo hereillä, vastauksena tuli tympääntyneen oloinen vastaus "heräsin just...". No, kohta voisi sinne päin ruveta lähtemään. Mitä ottaisi automusiikiksi? Brain Drill ja Nightwish, kanske? Vai Apocalyptica? Vai vai vai vai... äh, en tiedä. Metsatöll? Adamantra? Cradle of Filth? Jotakin pitäisi keksiä... Oopperan kummituksen soundtrack? Vai Sithin koston? Love Never Dies? Osaapas olla hankalaa...

Näin (taas) painajaisia. Matikan tunnilla oli sijainen, joka opettamisen sijasta näytti meille Nyan Catin eri versioita. Ja muistan, että se ahdisti mua. Joni oli siinä aika lähellä, se ragesi sitä (siinä unessa, siis). Yksi koululainen meni sitten lyömään sitä opettajaa ihan itku silmissä. Se kyllä näytti kahden meidän lukiolaisen sekoitukselta. Plus että se näytti tytöltä. Sit se opettaja rupesi huutamaan. Ja heräsin. Ja nukahdin. Ja seikkailin pitkin Hansan Kultataloa. Sitä uudistettua.

Sunnuntaina on taas saman asunnon näyttö, josta ollaan tehty tarjous. Ei kelvannut. Ehkä kohta rupeaa kelpaamaan... tai sitten ei. Toivottavasti rupeaisi. Haluan pois täältä. Haluan omaan kämppään. Edelleen.

Näin eilen Dimmun, se oli todella hellyydenkipeä. Sylissä se ei kyllä pysy edelleenkään, mutta silitettävänä se sentään jaksoi olla suorastaan hämmentävän kauan. Se on kiva kissa :3

Eilen ahdisti, kun piti tehdä äikän kirjallisuusessee. Mutta ei se ollutkaan niin paha. Nyt ei ahdista, oon hyvällä mielellä. Lääke- ja terapiatasapaino ovat nyt kunnossa, luulisin. Ainakin siltä vaikuttaisi.

Trololololoo

Taas koulun koneella. Seitsemältä pianokonsertti. En halua mennä kotiin, joten vain olen täällä. Tietenkin voisin lähteä ajelulle. Voisin ajaa vaikka Ruissaloon ja takaisin. Hei, mitä jos oikeasti tekisinkin niin? Se voisi olla mukavaa... mitkäköhän bensamittari näyttää? Autossa on kylläkin etanolia, mutta ehkä on hyvä puhua bensamittarista...

Ekaksi täytyy kyllä tehdä läksyt. Kun pääsen kotiin, niin täytyy saman tien aloittaa ruotsin kotiaine. Mitt drömhus. Sehän on helppo aihe, enhän mä tännekään muusta kirjoita kuin omasta asunnosta tai oikeastaan sen toiveesta.

Vähän ahdistaa. Ei paljon. Pianokonsertti.. ehkä se jännittää. Harjoittelin äsken koulun pianolla. Hyvin se meni. Alkusoitto "The Coney Island Waltz" Andrew Lloyd Webberin musikaalista Love Never Dies. Sen soitan konsertissa. Koskaan sitä ei ole ennen soitettu siellä. Ja tuskin koskaan soitetaankaan. Eli nyt on parasta mennä hyvin.

Ja tänne on eksynyt uusi lukija, heissan!

Eli nyt voisin vaivautua tekemään kemian ja fysiikan läksyt ja sitten voisin lähteä ajamaan... Jos jaksan.

Ahdistuspallo XII

En kestä kovia ääniä. Telkkari ahdistaa. Ahdistaa muutenkin. Matikkaa osaan jotenkuten. Perhonen edelleen ranteessa. Sille ei ole käynyt kuinkaan.

Ahdistus. Puristava tunne keuhkojen päällä. Muuten kaikki hyvin. Ei edes masenna. Ahdistaa vain kovin. Väsyttää. En jaksa tehdä mitään. Haluaisin vain kömpiä johonkin piiloon pahalta maailmalta. Olispa Joni täällä, halaus siltä voisi piristää.

Tyhmä ahdistus. Haluan sen pois.

Huomenna on terapia. Saas nähdä millainen mieliala on huomenna. Tiistaina on asuntoesittely. Toivottavasti asunto olisi ihan hyvässä kunnossa. Sitten voisi muuttaa sinne...



Joutuisinkohan nukkumaan viikolla yksin? Viikonloput Joni lupasi olla siellä, jos rahaongelmien takia se ei pääse muuttamaan, mutta viikot täytyy sitten ehkä olla yksin... Miten pärjään? Kai ihan hyvin... En kyllä tiedä, en ole koskaan asunut yksin. Jos totta puhutaan, niin en ole oikein ollut yksin, en edes kotona vuorokautta, aina joku on tullut kotiin. Mutta, ehkä saisin kissan pitämään seuraa. Sitten ei tarvitsisi olla yksin ahdistuneena, vaan voisi leikkiä Sauronin kanssa.

Nyt iski myös lievä masentuneisuus.


"Just because of you I've come to know them all
I have become one of the things that crawl at night"


- Marco Hietala

Yhdestoista hetki

Sormet on jäässä. Pitäisi lukea bilsaa. Ei jaksa.

Tykkäsin ennen ihmisen biologiasta. Lukiossa opettaja tappoi innon ko. aiheeseen.
Koe on tiistaina. Pitäisi lukea. Pitäisi osata matikkaa, en osaa. Tai, osaan jotakin mutten kaikkea.

Pitäis pistää enemmän vaatetta päälle. Fleece on jossakin, samoin villasukat. En ole ollut käytännössä kenenkään kanssa tekemisissä tänään. Yksinäinen kotipäivä. Pelasin AC II:sta. Olisin tavallaan halunnut pelata enemmänkin kuin tunnin, mutta sitten tuli huono omatunto kun pitäisi olla opiskelemassa, mutta sitten jäinkin koneelle. Loogista, joo...

Koeviikko ahdistaa. Odotan innolla sitä, että mulla alkaa krooninen koeviikkomigreeni. Ei jaksa opiskella.

Nyt on tammikuun 29. päivä. Eli tätä kuukautta on kolme päivää jäljellä. Helmikuussa on 29 päivää. Maaliskuussa 31. Siinä jo yhteensä siis 63 päivää. Huhtikuussa on 30 päivää. Eli noin 93 päivää siihen, että pääsee pois täältä. 93... huomenna enää 92. Nyt on jo ilta. Eli ei enää kamalan kauan...

Olisin silti tyytyväinen jos pääsisi nopeammin pois.