Where will you be when they light my pyre?

Koulu alkoi keskiviikkona.

IT-tyttöjä on 5%, eli aika hurja määrä. On meidänkin luokalla kaksi mun lisäksi, mutten ole puhunut niiden kanssa sanaakaan. Mutta onneksi pojat ovat omassa pienryhmässä mukavia.

Olen ollut kovin ahdistunut. 

Todella ja kovin ja häiritsevän ahdistunut.

Tälläkin hetkellä tekisi mieli avata käsivarret ja jalkavarret. Siis jalat. Eikun sääret. Olen ihan poikki. En jaksa.

Olen väsynyt mutten halua nukkumaan. Turha tuhlata vähäisiä melatoniineja viikonloppu-uneen. Resepti kyllä löytyy, mutten ole käynyt apteekissa. Ehkä sitten huomenna. Jostakin syystä melatoniini korvaa painajaiset enemmän realistisilla, ei-välttämättä-positiivisilla unilla. 

Mielipideteksti olisi jossakin vaiheessa tulossa, jos vain keksisi mistä. Ja jos jaksaisi ylipäätään panostaa kirjoittamiseen. Jaksaisi panostaa nyt edes johonkin, niin olisi hyvä.

Huomenna sentään tulee The Walking Dead. Jokin syy odottaa tulevaisuutta, oli se kuinka säälittävä tahansa.


"How will you breathe when their wheels are turning?
How will you know if the sky is burning?
Where will you be my darling?
How will you breathe when their wheels are turning?"

- Dani Filth

No one ever knew she was so sad

Näin unta painajaista, jossa kissan pää leikattiin irti paperinleikkuuseen käytetyllä jutulla, mitä kouluista löytyy. Ilmeisesti se oli olevinaan siinä unessa jonkun räppärin kannanotto, kuinka helposti ihmiset saavat kissoja, mutta ei se paljon helpottanut. Heräsin sitten siinä samalla, kun Joni asteli makkariin. Olin (jälleen kerran) ottanut sänkyyn Possun lisäksi yhden palleroista, jonka Jonin piti siirtää pois, jotta se mahtuisi nukkumaan. En olisi halunnut päästää irti ihanasta pyöreästä pehmolelusta, mutta pakko se oli, jotta Joni mahtuisi nukkumaan. Hyvät yöt toivoteltiin ja suljin silmäni, mutta hetken päästä uni palasi mieleeni:

"Mä näin unta, jossa kissalta leikattiin pää."

"No, nyt näät sitten Wigglytuff-unia."

En edes nähnyt, vaikka taisinkin nukahtaa ajatellen vaaleanpunaisia otuksia. Seuraava uni oli myös ahdistava, kylläkin eri syistä. Tein siinä jotakin testiä, taisi olla japania, mutten millään pystynyt ratkaisemaan sitä. Koulukaverit häiritsivät ja tekivät saman testin todella nopeasti. Ja sitten tapahtui jotakin muuta, en muista mitä.

Kartingin ajaminen oli oikein mukavaa, tuliaisiksi sain mojovan mustelman, joka kylläkin tuli vasta ajon jälkeen, syödessämme jäätelöitä kopautin polveni kaiteeseen. 

Kohta pitäisi mennä terapiaan, ja olen niin väsynyt (masentunut) rikkipoikki, että pyörä ei ole vaihtoehto. Täytyy alentua bussiin. 

Ja pitkästä aikaa tekee mieli tehdä reiden arville uusia ystäviä.

How ya doin', bro?

Ahdistus.

Käppäilin apteekkiin hakemaan Seronilia. Nyt sitä on sitten kolmenkympin annos saatavilla. Lähetin viestin äidille, että onhan se ihan okei, että nostan. Joo, on se, mutta pitäisikö miettiä, että tekeekö tämä jatkuva neljän seinän sisällä oleminen ahdistuneeksi. No ei, voin kertoa sen. Mutta myötäilin puhelimessa, soittivathan ihan New Yorkista asti. Ja olin vahingossa vienyt kahden turhan puhelimen lisäksi yhden hyödyllisen puhelimen Ekotorille. Huomenna lähden metsästämään sitä takaisin. Toivottavasti kukaan ei ole ottanut sitä vielä.

Panikoin tämän puhelinkeskustelun jälkeen, johtuen siitä, no, puhelinjutusta. Siis PANIKOIN ihan hyperventilointia myöten. Hieman erikoista, mutta... Joni suorastaan turhautui siihen, mutta samalla siitä tuli esille se, että se ei vain ymmärtänyt oikein, mitä päässäni liikkuu. Ruokaa syödessäni romahdin vain ihan järkyttävään itkuun, jota seurasi nopsaa hengittämistä ja yksinkertaisesti paniikkia. Nyt ahdistaa kun pelkästään ajattelen sitä. Toivon todella, että saan asiat järjestettyä.
Yritin tehdä hyvää, mutta päädyinkin olemaan vain huono!

On tehnyt mieli viiltää lisää, mutta en ole tehnyt sitä. Lupasin. Mutta anteeksi, avasin vähän vanhoja. Mutta vain vähän. Verta ei tullut (paljoa), mutta kipua sitäkin enemmän. En vain selviä muuten.

Nää on taas näitä hetkiä, jolloin tuntuu että en vain kestä.

"STOP
I wanna go home
Take off this uniform and leave the show
But I'm waiting here in this cell because
I have to know

Have I been guilty all this time?"

- Roger Waters

Boom boom, bang bang, lie down you're dead.

Ahdistus ja masennus, vappupäivän lounaasta on tulossa liian iso juttu, kun Joni ei sitten millään halua tulla. Tai no, on se valmis tulemaan, mutta kuitenkin on niin ärtyinen että purkaa kaiken muhun. Ja tietenkin siitä on jo nyt saatu riita aikaiseksi.

Ahdistaa siis kovin, enkä tiedä miten päin olisin. Kuuntelin musiikkia hetkisen, jotta rauhoittuisin, mutta nyt on taas tällainen olo. Viillätyttää.

En vain jaksaisi tätä.

Hakaneula vielä kerran, osa 2

Rankkaa on työssäkäyvällä. Haluan katutiimiin, en kestä ovelta ovelle -kiertoa. En jaksa. Ahdistavaa.

Pieniä naarmuja, eivät herätä huomiota.

Pakko kai se on silti vain jaksaa.

Muunraito densetsu

Enää yksi koe jäljellä.
Yksi.
Ett.
One.
一 （ひと）

Kemia. Sen jälkeen ei ole opiskeltavaa. Loistavaa, jee ja jippii.

Maanantaina kaksi työhaastattelua. Ehkä saankin jonkun työpaikan itselleni, mikä on tietenkin mukavaa.

Olen sairastunut (siis alkuperäisten lisäksi), olo on väsynyt, päätä särkee (joo, tähän mennessä kuulostaa aika normipäivältä), kurkku on kipeä ja kaikin puolin flunssainen olo. Paleleekin vähän. Ja terapiaan täytyisi lähteä. Ei jaksaisi. En ole kyllä mitään hyödyllistä tässä enää muutenkaan tehnyt, vaikka piti lukea.

Olen juonut litrakaupalla lakritsiteetä, ostin tänään myös minttu-lakritsiteetä. Taisin kyllä hauduttaa sitä liian kauan (lakritsiteessä ongelmaa ei ole), sillä minttu oli vähän liian läpitunkevaa.

Ottakaa Sailor Moonia:

Shimatta vaan sullekin

Tiesin, että fysiikan yo-koe meni huonosti, mutta nyt vastaukset luettuani olen ihan epätoivoinen. Tuleeko sieltä edes B? Ja joo, todistuksessahan mun fysiikka on 8.

Väsyttää.

Maanantaina ruotsi. Piti ottaa kotoa lakritsiteetä mukaan, unohdin.

jooooooshuuldnot

Anteeksi. すみません。Förlåt och ursäkta mig.

Seronil on ollut kakskymppinen nyt viikon, ja tämä paha olo on jotakin, mitä en ole pitkiin aikoihin kokenut. En vain jaksa tämän olon kanssa. Lähiapteekki on kiinni, eli en edes voi käydä ostamassa kymppejä, huomenna sitten. Ei tästä ole mitään hyötyä, mieluummin syön enemmän lääkkeitä ja olen onnellinen kuin tämmöinen, jonka promarkerit ja propaperit menevät ahdistuskuvien piirtämiseen. Ja ne kuulemma ovat häiritseviä, Joni ei halua nähdä niitä. Tarkoittaako tämä, että alitajuntani on häiriintynyt?

Olo on tyhjä, tyhjä ja tyhjä. Tunteeton ja tunteellinen samanaikaisesti.
Tyhjä, tyhjiö, ontto. しんくう。Hollow. Tom och död.

Ja Blogger ei toimi.

Shilivati sheivaa

Kolme varista istui aidalla.

Kolme viiltoa nilkassa. Kolme punaista viiltoa nilkassa. Kolme kiellettyä punaista viiltoa nilkassa.
Mites tässä näin kävi?
Pieniä naarmuja toisessa nilkassa. Punaisia pisteitä ja turvonnutta ihoa.

Molemmissa nilkoissa on pieni ikävä tunne.

Epätoivo kaikesta kristallisoituu fyysiseksi kivuksi. Fysiikan preliminääri odottaa huomenna enkä ole mitenkään valmis siihen. Kuten en ole muihinkaan preliminääreihin. Epätoivo on siis suuri.

Epätoivoa ei ainakaan vähennä se, että tänään itkiessäni kovaäänisesti Joni yksinkertaisesti sulki makkarin ovet, aivan kuin mulla ei olisi ollut mitään väliä. Tässä tilanteessa nämä kolme turhaa kiellettyä punaista viiltoa ilmestyivät nilkan ja sisäsäären yhtymäkohtaan. Siihen missä oli vanhojen typerien turhien kiellettyjen ja punaisten viiltojen vanhat jäljet. Arviksi niitä kai sanotaan.

Ahdistus oli suuri vähän aikaa sitten, nyt on lähinnä turtumus ja lievä pelko. Pelkoa lieventää rationaalisuus, mutta se ei riitä poistamaan pahaa oloa kokonaan.

Kaikki lensi pois.

Tonttu

Kello on melkein yksi yöllä, oon ottanut jo pari melatoniinia (itse asiassa otin ne varmaan yli tunti sitten), mutta silti, en saa unta. En sitten millään. Väsyttää kyllä, mutta uni ei tule, joten ajattelin, että sängyssä pyöriminen on varmaan ihan turhaa. Tulin sitten dataamaan, vaikka koneen ääressä kuulemma vain virkistyy lisää. Ihan sama, sittenpähän angstaan koko yön valveilla.

Ahdistaa ja masentaa taas ihan kiitettävästi. Maanantaina pitäisi mennä kouluun, mikä ei tietenkään innosta pätkääkään. Ei sitten yhtään. Kaiken lisäksi olen koko loman lykännyt kaiken maailman kouluhommia, joten huomenna kauppareissun ja tiskauksen ja siivouksen lisäksi odottaa muun muassa ruotsin kotiaine (150-250 sanaa), ko. aineen sanakokeeseen luku (jos nyt kerrankin pääsisin ekalla kerralla läpi), matikan ja fysiikan läksyt. Eli ei jaksa.
Olisihan niitä voinut tänäänkin tehdä, mutta ihan kuin tällainen typerä ihmisraato jaksaisi semmoisia tehdä. Käytiin kattomassa Texas Chainsaw Massacre 3D, oli huono leffa. Ei maksettu siitä kyllä itse, jos jotakin positiivista haluaa ajatella.

Ahdistus ja pieni väsy joka ei kuitenkaan tuo unta.

Laiskiainen

Olen ollut väsynyt. Todella väsynyt. Aamulla oli vaikeuksia nousta sängystä, koulussa olin vain yhden tunnin (jonne meinasin nukahtaa), menin kotiin derppaamaan ja lopulta nukkumaan. Enkä sitten meinannutkaan herätä herätykseen kun piti lähteä sellotunnille.

Unen puutteesta ei luulisi olevan kysymys, nukun kuitenkin keskimäärin reilut kahdeksan tuntia joka yö. Pitäisi varmaan mennä verikokeisiin... hemoglobiini olisi hyvä tarkistaa. Mutta miten saan raahattua itseni yhtään mihinkään? Ärsyttävää olla niin laiska. Tai vain tekemätön. En tiedä mikä termi tähän olisi sopiva.

Neljän päivän loma alkoi. Aion myös tehdä jotakin, pitäisi ainakin siivota. Ja nyt sitten oikeasti teenkin jotakin, enkä vain sano. En voi antaa tälle laiskuudelle koko ajan periksi. En.

(＞。＜) (・。・) ＜＞？＞＜＞？＞＜＞？＞＜＞・

On yksinkertaisesti kamala olo. Olo päässä on pahempi kuin Zeuksella ennen Pallas Athenen syntymää ja olen ottanut Buranaa varmaan enemmän kuin keho kestää. Onko 1800mg ibuprofeiinia paljon noin 50-kiloiselle? Reseptissä sanotaan, että maksimissaan kolme päivässä. No, nyt se on tehty, mitenköhän pärjään loppupäivän? En tiedä, todennäköisesti kuolo koittaa.

Yritin nukkua, mutta ei siitä enää tullut mitään. Sitä ennen pelasin ja söin, nyt sitten dataan. Ehkä jonkun elokuvan pystyisi katsomaan, täytyy kyllä odottaa ekaksi että Joni tulee kotiin.


En jaksa tehdä mitään. Hieno yhdistelmä lukion abivuoden kanssa.

Hiljainen mäki

Aamulla kyyninen ja skeptinen ja ilkeä minä nauroi ikkunasta katsoessani, miten ihana falloksenjatke-BMW ei tahtonut käynnistyä (tai ehkä käynnistyi mutta mihinkään ei lähtenyt) "kylmän" sään takia. Tämän takia ei keskieurooppalaisia autoja. Okei, saattoi se olla Audikin. Mutta sama asia. Ei ikinä. Oli muuten katumaasturi.

Aamupäivällä iloinen ja onnellinen ja 可愛い minä katsoi uudestaan Kissojen valtakunnan ja oli niin leppoisa ja ihana että ihan ällöttää. No ei, lähinnä vain säälittävä nörttijapsianimufani.

Vanhemmat tulivat tänään käymään, ja äiti vihjaili jotakin Seronilin laskemisesta (tällä hetkellä 30 mg joka aamu)... silloin sisällä asuva masennuspeikko heräsi ja rupesi selittämään (itselleni, ei ääneen), miten olo huononee heti kun lääkettä laskee. En uskalla olla ilman. Melatoniinista luovuin vähän aikaa sitten, mutta lähiaikoina en olekaan nukkunut kovin hyvin. Meinaan nukahdella tunneille, onko tämä merkki, että olisi aika jatkaa öiden yli nukkumista lähes luonnollisten lääkkeiden avulla..?

Jostakin syystä vanhemmat (tai no ainakin äiti) haluaisivat joskus terapiaan mukaan. En ymmärrä miksi. En halua niitä sinne. En todellakaan. Mutta enhän mä voi sitä sanoa suoraan. Olisin törkeä. Ja sitten mun pitäisi keksiä joku hyvä selitys. En vain halua kuulostaa ehkä vähän pöhköltä. Ainakin säälittävältä.　

Mutta eikö se sovi tällaiselle säälittävälle ihmiselle? Olenhan nyt yleisellä tasolla mitattuna aika säälittävä, joten ei olisi mitään uutta, että tekisin itsestäni vielä alemman mato matalan kuin nyt olenkaan.

Patteri on edelleen ihan kylmä vaikka säädin sen jo kolmoselle. Onneksi täällä on lämmin.

Ulkona on edelleen lunta.
Eikä edes ahdista. Eikä ole iloinenkaan olo. On... tunteeton olo. Turta. Jollakin tapaa tämä tunteeton olotila ahdistaa, mutta ei niin paljon että sitä ahdistukseksi voisi kutsua.


"When I was a child I had a fever 
My hands felt just like 
Two balloons 
Now I've got that feeling once again 
I can't explain 
You would not understand 
This is not how I am 

I... Have become comfortably numb"

- Roger Waters 

Liian mones ahdistuspallero

Stressinsietokyky on nykyisin ihan naurettavan alhainen. Siis jotakin käsittämättömän alhaista. Ruoka on loppu ja lääkkeet on (lähes) loppu ja siivota pitäisi ja soittaa ajoradalle ja kaikkea tällaista, mutta en yksinkertaisesti pysty siihen. Huomenna on pakko raahautua sellotunnille ja kauppaan. Vielä kun saisi ajoradalle soitettua... Kelan pyytämän selvityksen sentään sain palautettua tänään, mutta se johtuikin siitä, että ko. selvennyksellä oli deadline, enkä tiedä mitä olisi tapahtunut, jos se ei olisi palautunut Kansaneläkelaitokselle ajoissa.

Muistan ajatelleeni, että tänään menen aikaisin nukkumaan. Mutta ei, en ole vielä nukkumassa. Pitäisi mennä, muuten en jaksa herätä aamulla. Eihän sitä muutenkaan jaksa.
Olen harkinnut Melatoninin uudelleenaloittamista. Helpottaisi nukahtamista.

Ahdistaa jonkin verran. Lähinnä uuvuttaa. Onkin erikoista, etten ole vielä nukkumassa. Ei sitten silleen väsytä kuitenkaan. Kynnet ovat liian pitkät, ahdistaa, täytyy viilata.

Ahdistus ja uupumus ja masennus ja kaikki muu tyhmä syö mua sisältä päin.

Go fishing

Kolme tuntia. Kolme tuntia aikaa ennen kuin täytyy lähteä. Terapiaa ei ole tänään, eli hiukan keventyi tämä päivä. Ahdistaa. Silti olen aloittamassa uuttaa harrastusta, boffausta. Kyllähän tekisi hyvää harrastaa liikuntaa, samaten tekisi hyvää ehkä tavata muita ihmisiä. Ja viettää aikaa muualla kuin kotona. No, sen näkee sitten että millaista se on. Varmaan ihan kivaa. Boffaus on kuitenkin suunniteltu täydentämään larppeja, eli ehkä muut harrastajat ovat myös nörttejä. Voisin löytää uusia nörttikavereita.

Muuten... ei mitään. Painajaisia, ahdistusta. Huonosti nukuttuja öitä. Väsyneitä päiviä. Motivaatio nolla. Ei jaksaisi yhtikäs mitään. Ei siis mitään. Ärsyttää suorastaan. En pidä itsestäni.

S,B&M

Pitäisi mennä nukkumaan. Väsyttää. En haluaisi kuitenkaan mennä yksin nukkumaan, ahdistaa vähän... mutta pakko kohta on mennä, en halua valvoa kolmeen asti vain sen takia, etten uskaltaisi mennä yksin nukkumaan.  On mulla siellä pehmoleluja. Ja sitten kun nukahdan, niin kaikki on hyvin.

Paitsi jos näen painajaisia.

Olen nukkunut nyt pari viikkoa ilman melatoniinia, mikä on (varmaankin?) ihan hyvä juttu. Yksi lääke vähemmän. Painajaisia on, tietysti, mutta muuten nukkuminen on aika "normaalia", siis normaalia ihan normaalille ihmiselle. Lukuun ottamatta sitä, että aina tuntuu, ettei koskaan saa nukuttua tarpeeksi.

Muuten ei ole tapahtunut mitään ihmeellistä. Koeviikko oli ja meni, enkun kirjoituksista tulee vähintään E, rupesin käyttämään talvikenkiä (rikkinäisten tennareiden pohjat eivät pidä vettä) ja pitäis ostaa loput tämän jakson koulukirjat ja vaatteita. Ajattelin hommata pitkästä aikaa Nightwish-paidan, suurin osa nykyisistä Vissy-paidoista on aika huonokuntoisia.

Onneksi on viikonloppu. Se tarkoittaa paljon mukavia asioita.

Sith

Yllätys yllätys taas on paha olla. Ja olen kaiken lisäksi yksin kotona. Mitä se voisi tarkoittaa..? Mutkun mä lupasin...

Ihan pieni? Semmonen mitä ei huomaa? Mutta en mä voi rikkoa lupaustani...

Tässä siis taiteillaan kahden asian välillä: halu ja ja ja... kieltäytyminen? Pidättäytyminen? Lupaus? No kuitenkin, pointti on varmaan selvä. Hankalaa. Eilen totesinkin illalla, että en jaksaisi taistella ikuisesti tätä vastaan. "Mitä taistelemista siinä on?" No, kyllä siinä on... Ettei vain haluaisi vahingoittaa itseä. Halu nyt on koko ajan, enemmänkin taistelu itse tekoa vastaan.

Ostin Resident Evil 6:n. Valitettavasti koeviikon (kirottua!) takia päästään pelaamaan vasta torstaina, mutta sitten alkaakin lanit. Odotukset ovat korkealla.

On nälkä. Tekisi mieli syödä, tietysti, mutta täytyisi tehdä ruokaa. Enkä viitsi nyt kun olen yksin.

Voisi pelata...



Täytyy lukea kemiaa. Eli ei pelaamista.

Wut

Vissysillä vaihtuu taas laulaja... Järkytys oli aikamoinen kun äsken luin Anette Olzonin blogista lehdistötiedotteen (joka oli lähetetty 37 sekuntia sitten). Miten tämä tästä jatkuu? Outo olo. Oon kuitenkin kuunnellut Nightwishia kymmenenvuotiaasta, kyseessä on lievästi sanottuna tärkeä bändi.

Apua.

No, tämä uutinen ainakin virkisti. Olen ollut tässä todella väsynyt ja pitäisi integrointeja lukea. Ruotsia... en jaksa lukea, puhekurssi nyt sit menee miten menee. Huominen ei kyllä innosta ollenkaan, kaksi koetta, terapia ja pianotunti. Väsyttää pelkkä ajatus. Keskiviikkona sellotunti, torstaina terapia. Vasta perjantaina on vapaailta. En jaksa mitään aktiviteetteja, haluaisin vain jäädä kotiin lukemaan, pelaamaan ja katsomaan animea. Mutta ei, en voi. Pianotunteja en kehtaa tässä vaiheessa lopettaa, soittamista on yhdeksän vuotta takana ja tunnit loppuvat joulukuussa muuton takia, kyllä mä ne loppuun käyn. Mutta silti tuntuu todella raskaalta. Olen sitten varmaan vain laiska.

Byrokraattinen paperipyörremyrsky

Täytin asumislisähakemuksen. En tiedä osasinko. Mitä mun täytyy sille seuraavaksi tehdä? Viedä kouluun? Kelaan? Johonkin? Äh, vaikeata.

Flunssa on iskenyt, otin tänään kaksi tuntia vapaaksi, ensimmäisen ja viimeisen, olin vain tärkeillä kursseilla. No joo, abivuonna ei ole muita kuin tärkeitä kursseja, mutta silti... Saa nähdä miten huomenna käy, pitäisi mennä terapiaan ja pianotunnille, mutta jos olen kamalan flunssainen niin sitten saa kyllä pianotunti jäädä. Terapiaan nyt täytyy mennä, sillä en ollut siellä torstainakaan, oli liian paha olo ja migreeni. Väsyttää aivan kamalasti, mutta pitäisi tehdä kouluhommia. Kiinnostusta ei ole ollenkaan.

Yläkerran lapsiperhe metelöi. Ainakin äsken kuului lasten ääniä. Nyt vain askeleita. Harvinaista, sillä täällä on aika hyvät äänieristeet.

Kylmä. Kaipaan hellyyttä. Voisin mennä kerjäämään sitä tuolta, eräs pitkätukka istuu olo-/ruokailuhuoneessa.

Sit kun pääsisi ylös tästä surujen suosta (äh, en edes ole surullinen, toi oli vain WoW-viittaus) ja jaksaisi vaikka lukea kirjoituksiin, niin olis hyvä.

Epäonnistuja

Huono. Tyhmä. Idiootti.
Avuton surkea itkupilli, joka ei pysty mihinkään. Luuseri. Pitäisi olla onnellinen, mutta ei, ei pysty. Jostakin saa aina väännettyä jotakin tyhmää. Voi että kun ei ole mitään terävää lähimaastossa. Pitikin mennä viemään se harppikin pois...

Muutto on lauantaina. Silti olen tämmöinen. Oon mainostanut olevani onnellinen, mutta ei, nytkin olen ihan surullinen. Enkö onnistu missään? Ansaitsenko tätä? Ansaitsenko mitään? Mihin tämä kaikki kaatuu? Pelottaa. Jotenkin mokaan tämän kuitenkin. Ainahan se on mun syy. Olen aina väärässä. Ei mulla ole oikeutta olla surullinen. Kaikki on hyvin. Mikään ei ole huonosti. Miksen sitten voi olla iloinen?

Olen vihainen itselleni. Tekisi mieli rankaista itseäni, mutta millä? Ja.. mistä? Siitä että oon surullinen? Masentunut? Ahdistunut? Siitä että olen olemassa?

Se mielikuva, kun jokin terävä lävistää kämmenen. Sitten jalan. Jatkuvasti mielessä. En ymmärrä miksi, mutta aina se tulee kun on tämmöinen mieliala. Vähän väsyttää. En halua mennä nukkumaan. Näen painajaisia.

"Lopettaisit tollasen turhan surullisena olemisen."

Olispa se niin helppoa.