Aika tuntuu kuluvan turhan nopeasti mutta kuitenkin niin hitaasti. En odota koulun alkua tällä hetkellä innolla ollenkaan, se tuntuu kauhistuttavalta. Mutta psykiatriaika, sitä odotan, haluan selvyyttä tähän kaikkeen. Huomenna terapia, olo on tyhjä. Mahasta vääntää kun ajattelen tulevaisuutta, tahtoisin pysäyttää kaiken NYT.
"Living this charade
Is getting me nowhere
I can't shake this charade
The city's cold blood calls me home..."
Mutta sitten kuitenkin.
Haluan, että aika kuluu. Että pääsen pois epätietoisuudesta, että tiedän millaista on jälleen elää oikeasti. Mutta osaanko elää normaalisti? Terapiassa on käyty läpi sitä, että miten mun pitäisi uskaltaa osallistua kaikkiin koulunalkuopiskelijaelämähurpdurp-bileisiin, jotta pääsen osaksi ryhmää. Mutta kun ahdistaa.
Mutta eikös silloin ahdista vielä enemmän, jos jää ilman kavereita?
Täytyy ajatella, mikä on mielenterveydelle hyväksi.
No joo mutta kun ja seli seli.
En mä kuole mihinkään bileisiin. Toivottavasti. Ahdistaa vain koko ajatus, mutta vielä enemmän ahdistaa se, että olen AIVAN YKSIN.
Eilen illalla en saanut unta tappavasta väsymyksestä huolimatta, ajattelin vain mattoveistä ja käsivartta. Kävin napsimassa melatoniinia ja simahdinkin samantien. Näin painajaisia, tietty. Muun muassa hukkumisesta ja sen semmoisesta mukavasta.
Tänään jälleen päässä liikkuu kaikki terävät esineet ja iho.
Olen muistellut menneitä, ja olen miettinyt, miksi ihmeessä kaikkia hyviä muistoja varjostaa ahdistuksen harmaa viitta. Mullahan on ollut hyvä elämä, haluaako aivot vain väittää toisin?
"The city - it calls to me
Decadent scenes from my memory
Sorrow - eternity
My demons are coming to drown me
Help - I'm falling, I'm crawling
I can't keep away from its clutch
Can't have it, this habit
It's calling me back to my home"
- Mike Portnoy
Näytetään tekstit, joissa on tunniste suru. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste suru. Näytä kaikki tekstit
maanantai 19. elokuuta 2013
keskiviikko 31. heinäkuuta 2013
Vapaapudotus pimeyteen
Elämä on ollut kovin elämätöntä. En ole tehnyt sitten mitään. Tänään illalla olen ollut ahdistunut ja masentunut. Luisun mielessäni pohjattomaan kuiluun, putoan ja putoan. Ja vielä aamulla iloitsin, miten Seronilin nostaminen aiheutti vain vähän sivuoireita ja olo on hyvä. Mutta ei, paha olo läpsäisi naamaan vain muistuttaakseen, että ei, se ei ole lähtemässä minnekään.
Mahdollisesti perjantaina olisi matka Helsinkiin, en ole vielä ihan varma, osallistunko. Pelkään, että pilaan päivän, että Jonilla ja sen kaverilla, joka ehdotti matkaa, olisi hauskempaa ilman minua. Mutta Joni vaatii mua mukaan, jotten vain mökötä kotona yksin.Pelkää että käytän mattoveistä tai jotakin muuta.
Sain eri kanavia pitkin mukavia osaanottoja, kiitos siitä. Ovat välitetty eteenpäin. Hautajaiset ovat noin kolmen viikon kuluttua. Asiaan osaa suhtautua jo hieman rauhallisemmin.
Japsi- ja animukauppoja etsiessäni törmäsin kaiken mailman nörttityttö-otaku-juttuihin. En vain pysty samaistumaan mihinkään tuollaiseen ryhmään. En kuulu mihinkään, en ole koskaan kuulunut, en tule koskaan kuulumaan. Kuvittelin joskus kuuluvani joihinkin ryhmiin, mutta olin aina ulkopuolinen. Olen aina ollut.
Nyt haluan vain tehdä jotakin, jolla saisin pahan olon pois. Mutta tiedän jo nyt, ettei se ole mahdollista.
Mahdollisesti perjantaina olisi matka Helsinkiin, en ole vielä ihan varma, osallistunko. Pelkään, että pilaan päivän, että Jonilla ja sen kaverilla, joka ehdotti matkaa, olisi hauskempaa ilman minua. Mutta Joni vaatii mua mukaan, jotten vain mökötä kotona yksin.
Sain eri kanavia pitkin mukavia osaanottoja, kiitos siitä. Ovat välitetty eteenpäin. Hautajaiset ovat noin kolmen viikon kuluttua. Asiaan osaa suhtautua jo hieman rauhallisemmin.
Japsi- ja animukauppoja etsiessäni törmäsin kaiken mailman nörttityttö-otaku-juttuihin. En vain pysty samaistumaan mihinkään tuollaiseen ryhmään. En kuulu mihinkään, en ole koskaan kuulunut, en tule koskaan kuulumaan. Kuvittelin joskus kuuluvani joihinkin ryhmiin, mutta olin aina ulkopuolinen. Olen aina ollut.
Nyt haluan vain tehdä jotakin, jolla saisin pahan olon pois. Mutta tiedän jo nyt, ettei se ole mahdollista.
lauantai 27. heinäkuuta 2013
Tyhjyyttä, osa 2
Päivät sujuvat hyvissä merkeissä, mutta hetki, kun pitäisi maata sängyssä unta odotellen, on se, jolloin kaikki romahtaa. On sydäntäsärkevää todistaa toisen surua, samalla kun on itse surullinen.
Haluaisin olla myös oman mielensä kanssa kamppailevalle ystävälle tukena, mutta tuntuu, etten kykene. Ja se surettaa.
Haluaisin olla myös oman mielensä kanssa kamppailevalle ystävälle tukena, mutta tuntuu, etten kykene. Ja se surettaa.
torstai 25. heinäkuuta 2013
Tyhjyyttä
Tänään, noin kello kolme iltapäivällä, poliisit tulivat käymään.
Jonin isä oli kuollut aamulla.
En voinut uskoa sitä, vaikka kiltti poliisisetä oli kovin empaattinen ja ymmärtäväinen. Ei Jonin isä ollut mulle kovin läheinen, mutta silti. Ei olisi uskonut, että se vielä kuolisi. Ja ehkä yhtä kamalaa oli katsoa Jonia, vaikka se piti pokkaa yllä poliisien läsnäollessa, kun he lähtivät, ja Joni soitti äidilleen, viimeinenkin pato murtui. Istuttiin sohvalla ja oltiin hiljaa. Ilmoitin omille vanhemmilleni, molemmat olivat todella hämmästyneitä.
Olo on normalisoitunut, mutta... ilmapiirissä on vielä jotakin. Joni menee äitinsä kanssa hoitamaan asioita, valitettavasti Joni on se, jonka täytyy hoitaa kaikki asiat (virallisesti, onneksi sen äiti auttaa). Saa nähdä mitä tapahtuu. Oudolta tuntuu.
Muuta ei sitten ole tapahtunutkaan.
Jonin isä oli kuollut aamulla.
En voinut uskoa sitä, vaikka kiltti poliisisetä oli kovin empaattinen ja ymmärtäväinen. Ei Jonin isä ollut mulle kovin läheinen, mutta silti. Ei olisi uskonut, että se vielä kuolisi. Ja ehkä yhtä kamalaa oli katsoa Jonia, vaikka se piti pokkaa yllä poliisien läsnäollessa, kun he lähtivät, ja Joni soitti äidilleen, viimeinenkin pato murtui. Istuttiin sohvalla ja oltiin hiljaa. Ilmoitin omille vanhemmilleni, molemmat olivat todella hämmästyneitä.
Olo on normalisoitunut, mutta... ilmapiirissä on vielä jotakin. Joni menee äitinsä kanssa hoitamaan asioita, valitettavasti Joni on se, jonka täytyy hoitaa kaikki asiat (virallisesti, onneksi sen äiti auttaa). Saa nähdä mitä tapahtuu. Oudolta tuntuu.
Muuta ei sitten ole tapahtunutkaan.
sunnuntai 21. heinäkuuta 2013
How ya doin', bro?
Ahdistus.
Käppäilin apteekkiin hakemaan Seronilia. Nyt sitä on sitten kolmenkympin annos saatavilla. Lähetin viestin äidille, että onhan se ihan okei, että nostan. Joo, on se, mutta pitäisikö miettiä, että tekeekö tämä jatkuva neljän seinän sisällä oleminen ahdistuneeksi. No ei, voin kertoa sen. Mutta myötäilin puhelimessa, soittivathan ihan New Yorkista asti. Ja olin vahingossa vienyt kahden turhan puhelimen lisäksi yhden hyödyllisen puhelimen Ekotorille. Huomenna lähden metsästämään sitä takaisin. Toivottavasti kukaan ei ole ottanut sitä vielä.
Panikoin tämän puhelinkeskustelun jälkeen, johtuen siitä, no, puhelinjutusta. Siis PANIKOIN ihan hyperventilointia myöten. Hieman erikoista, mutta... Joni suorastaan turhautui siihen, mutta samalla siitä tuli esille se, että se ei vain ymmärtänyt oikein, mitä päässäni liikkuu. Ruokaa syödessäni romahdin vain ihan järkyttävään itkuun, jota seurasi nopsaa hengittämistä ja yksinkertaisesti paniikkia. Nyt ahdistaa kun pelkästään ajattelen sitä. Toivon todella, että saan asiat järjestettyä.
Yritin tehdä hyvää, mutta päädyinkin olemaan vain huono!
On tehnyt mieli viiltää lisää, mutta en ole tehnyt sitä. Lupasin. Mutta anteeksi, avasin vähän vanhoja. Mutta vain vähän. Verta ei tullut (paljoa), mutta kipua sitäkin enemmän. En vain selviä muuten.
Nää on taas näitä hetkiä, jolloin tuntuu että en vain kestä.
"STOP
I wanna go home
Take off this uniform and leave the show
But I'm waiting here in this cell because
I have to know
Have I been guilty all this time?"
- Roger Waters
Käppäilin apteekkiin hakemaan Seronilia. Nyt sitä on sitten kolmenkympin annos saatavilla. Lähetin viestin äidille, että onhan se ihan okei, että nostan. Joo, on se, mutta pitäisikö miettiä, että tekeekö tämä jatkuva neljän seinän sisällä oleminen ahdistuneeksi. No ei, voin kertoa sen. Mutta myötäilin puhelimessa, soittivathan ihan New Yorkista asti. Ja olin vahingossa vienyt kahden turhan puhelimen lisäksi yhden hyödyllisen puhelimen Ekotorille. Huomenna lähden metsästämään sitä takaisin. Toivottavasti kukaan ei ole ottanut sitä vielä.
Panikoin tämän puhelinkeskustelun jälkeen, johtuen siitä, no, puhelinjutusta. Siis PANIKOIN ihan hyperventilointia myöten. Hieman erikoista, mutta... Joni suorastaan turhautui siihen, mutta samalla siitä tuli esille se, että se ei vain ymmärtänyt oikein, mitä päässäni liikkuu. Ruokaa syödessäni romahdin vain ihan järkyttävään itkuun, jota seurasi nopsaa hengittämistä ja yksinkertaisesti paniikkia. Nyt ahdistaa kun pelkästään ajattelen sitä. Toivon todella, että saan asiat järjestettyä.
Yritin tehdä hyvää, mutta päädyinkin olemaan vain huono!
On tehnyt mieli viiltää lisää, mutta en ole tehnyt sitä. Lupasin. Mutta anteeksi, avasin vähän vanhoja. Mutta vain vähän. Verta ei tullut (paljoa), mutta kipua sitäkin enemmän. En vain selviä muuten.
Nää on taas näitä hetkiä, jolloin tuntuu että en vain kestä.
"STOP
I wanna go home
Take off this uniform and leave the show
But I'm waiting here in this cell because
I have to know
Have I been guilty all this time?"
- Roger Waters
My filthy little secret
Kerroin Jonille. En vain pystynyt pitämään yhdeksää valhetta piilossa. Jos se olisi selvinnyt muuta kautta, en tiedä mitä olisi käynyt. Yksittäisistä naarmuista en ole kertonut, ehkä siksi tämä yhdeksäinen olikin niin järkytys sille. Tai no, pettymys, lähinnä. Munhan oli pitänyt päästä tästä irti jo ajat sitten.
Ei, en ole.
Yritän vain pitää naarmut eri puolilla kehoa, ja teen ne hakaneulalla, siten, että ne näyttävät raavituilta. Yksittäisiltä. Vahingoilta. En vain pysty kohtaamaan totuutta, etten ole tarpeeksi vahva. Että olen heikko. Etten pidä itsestäni.
Olen kovin surullinen, tunnen itseni yksinäiseksi. Olen harkinnut hakevani lisää Seronilia apteekista, resepti on kolmeenkymppiin. Voisi olla hyväksi nostaa, on ollut niin käsittämättömän huono olla pitkän aikaa.
Uusi Ghibli-elokuva on julkaistu, eikä Suomessa siitä ole sihahdettu sanaakaan.
En pysty edes itkemään.
Ei, en ole.
Yritän vain pitää naarmut eri puolilla kehoa, ja teen ne hakaneulalla, siten, että ne näyttävät raavituilta. Yksittäisiltä. Vahingoilta. En vain pysty kohtaamaan totuutta, etten ole tarpeeksi vahva. Että olen heikko. Etten pidä itsestäni.
Olen kovin surullinen, tunnen itseni yksinäiseksi. Olen harkinnut hakevani lisää Seronilia apteekista, resepti on kolmeenkymppiin. Voisi olla hyväksi nostaa, on ollut niin käsittämättömän huono olla pitkän aikaa.
Uusi Ghibli-elokuva on julkaistu, eikä Suomessa siitä ole sihahdettu sanaakaan.
En pysty edes itkemään.
maanantai 15. heinäkuuta 2013
sunnuntai 16. kesäkuuta 2013
The blade will keep on descending
Ei pitäisi lurkkailla normaalien, iloisten ihmisten blogeja. Sellaisten, joiden kanssa on ollut samassa koulussa, mutta ei ole ollut ollenkaan tekemisissä. Siitä tulee vain paha mieli.
Muut kirjoittavat hyviä arvosanoja, itselläni on B:n paperit. Paikat yliopistoon on selvillä, itse kitkuttelen tässä, tietämättä pääsenkö "jatkoamikseen".
Ahdistusta on ollut paljon. Tänäänkin, koko päivän olen ollut hyvin, hyvin ahdistunut. Ja masentunut, en ole jaksanut tehdä oikein mitään. Pitäisi siivota ja opiskella, mutta tuntuu, ettei musta ole siihen. Musta ei ole mihinkään.
"Everyone must bury their own
No pack to bury the heart of stone
Now he's home in hell, serves him well
Slain by the bell, tolling for his farewell
The morning dawned, upon his altar
Remains of the dark passion play
Performed by his friends without shame
Spitting on his grave as they came"
- Tuomas Holopainen
Muut kirjoittavat hyviä arvosanoja, itselläni on B:n paperit. Paikat yliopistoon on selvillä, itse kitkuttelen tässä, tietämättä pääsenkö "jatkoamikseen".
Ahdistusta on ollut paljon. Tänäänkin, koko päivän olen ollut hyvin, hyvin ahdistunut. Ja masentunut, en ole jaksanut tehdä oikein mitään. Pitäisi siivota ja opiskella, mutta tuntuu, ettei musta ole siihen. Musta ei ole mihinkään.
"Everyone must bury their own
No pack to bury the heart of stone
Now he's home in hell, serves him well
Slain by the bell, tolling for his farewell
The morning dawned, upon his altar
Remains of the dark passion play
Performed by his friends without shame
Spitting on his grave as they came"
- Tuomas Holopainen
lauantai 8. kesäkuuta 2013
はしれ、ウェード！
Ahdistus.
Töistä ei kuulu mitään, isä soittaa, vaatien, että tekisin itse jotakin töiden eteen. Mitä voin tehdä, jos esimiestä ei kiinnosta? Pitäisi jo hakea seuraavaa työtä, minullahan ei ole oikeutta lomailla. Ainakin tällaisen kuvan sain. Ja vielä vähän aikaa sitten luvattiin, että pääsisin New Yorkiin, mutta koska mua ei varsinaisesti kiinnosta Leijonakuningas-musikaali, niin en sitten ole tulossa. Töitä täytyy tehdä, niinhän se on. Ei lomailla, ei.
On typerää olla näennäisen hyvässä kunnossa. En jaksa tehdä töitä, se tuntuu kovin selvältä. Haluaisin vain olla ja möllöttää, mutta ei, lomaa EI voi olla. Tämä kaksi viikkoa jolloin en ole tehnyt töitä on selkeästi maksimi. Kännykkä ilmoittelee viesteinä ja soittoina siitä, miten vanhemmat selkeästi odottavat jotakin, mitä en jaksa tarjota. Mutta pakko se on, en voi sanoa, että EI, en. Olen vanhemmistani riippuvainen taloudellisesti, omaa mielipidettä ei nyt kannata esittää.
Ammattikorkean tulokset tulevat aikaisintaan 14.6., en jaksa odottaa. Haluan tietää, täytyykö ensi syksyyn suhtautua ilolla vai kauhulla, nyt se on vain epävarmuuden pimentämä.
"Näen näillä sameilla silmilläin kun se saapuu
kuolema kulkee mustissaan ja kaatuu
vihdoin maailmani enkä osaa pelätä
enää kovaan maailmaan ei tarvitse herätä"
- Hynynen
Töistä ei kuulu mitään, isä soittaa, vaatien, että tekisin itse jotakin töiden eteen. Mitä voin tehdä, jos esimiestä ei kiinnosta? Pitäisi jo hakea seuraavaa työtä, minullahan ei ole oikeutta lomailla. Ainakin tällaisen kuvan sain. Ja vielä vähän aikaa sitten luvattiin, että pääsisin New Yorkiin, mutta koska mua ei varsinaisesti kiinnosta Leijonakuningas-musikaali, niin en sitten ole tulossa. Töitä täytyy tehdä, niinhän se on. Ei lomailla, ei.
On typerää olla näennäisen hyvässä kunnossa. En jaksa tehdä töitä, se tuntuu kovin selvältä. Haluaisin vain olla ja möllöttää, mutta ei, lomaa EI voi olla. Tämä kaksi viikkoa jolloin en ole tehnyt töitä on selkeästi maksimi. Kännykkä ilmoittelee viesteinä ja soittoina siitä, miten vanhemmat selkeästi odottavat jotakin, mitä en jaksa tarjota. Mutta pakko se on, en voi sanoa, että EI, en. Olen vanhemmistani riippuvainen taloudellisesti, omaa mielipidettä ei nyt kannata esittää.
Ammattikorkean tulokset tulevat aikaisintaan 14.6., en jaksa odottaa. Haluan tietää, täytyykö ensi syksyyn suhtautua ilolla vai kauhulla, nyt se on vain epävarmuuden pimentämä.
"Näen näillä sameilla silmilläin kun se saapuu
kuolema kulkee mustissaan ja kaatuu
vihdoin maailmani enkä osaa pelätä
enää kovaan maailmaan ei tarvitse herätä"
- Hynynen
perjantai 17. toukokuuta 2013
Yo...
Huonot arvosanat, englantia lukuun ottamatta, mutta läpi.
Jos pääsen ammattikorkeaan, niin arvosanoilla ei ole enää mitään väliä.
Mutta sitä ennen, tuli itkettyä ja tulee itkettyä. Äiti kuulosti hieman pettyneeltä puhelimessa, vaikka sanoikin lopussa "älä ole murhemielellä".
Mutta voiko tästä olla iloinen? Voinko olla tyytyväinen numeroihin, jotka ovat parhaimmillaan kolme numeroa todistusta huonompia.
Ajattelin irtisanoutua ensi viikolla. Pitäisi ehkä ilmoittaa ylemmille tahoille.
Jos pääsen ammattikorkeaan, niin arvosanoilla ei ole enää mitään väliä.
Mutta sitä ennen, tuli itkettyä ja tulee itkettyä. Äiti kuulosti hieman pettyneeltä puhelimessa, vaikka sanoikin lopussa "älä ole murhemielellä".
Mutta voiko tästä olla iloinen? Voinko olla tyytyväinen numeroihin, jotka ovat parhaimmillaan kolme numeroa todistusta huonompia.
Ajattelin irtisanoutua ensi viikolla. Pitäisi ehkä ilmoittaa ylemmille tahoille.
tiistai 30. huhtikuuta 2013
Boom boom, bang bang, lie down you're dead.
Ahdistus ja masennus, vappupäivän lounaasta on tulossa liian iso juttu, kun Joni ei sitten millään halua tulla. Tai no, on se valmis tulemaan, mutta kuitenkin on niin ärtyinen että purkaa kaiken muhun. Ja tietenkin siitä on jo nyt saatu riita aikaiseksi.
Ahdistaa siis kovin, enkä tiedä miten päin olisin. Kuuntelin musiikkia hetkisen, jotta rauhoittuisin, mutta nyt on taas tällainen olo. Viillätyttää.
En vain jaksaisi tätä.
Ahdistaa siis kovin, enkä tiedä miten päin olisin. Kuuntelin musiikkia hetkisen, jotta rauhoittuisin, mutta nyt on taas tällainen olo. Viillätyttää.
En vain jaksaisi tätä.
sunnuntai 7. huhtikuuta 2013
Hakattu sipuli
"The mad butcher goes bump in the night
And loneliness
It makes nights endless
The farm bathes in the thumping moonlight
It incubates my grief and madness
And sometimes
I end up with a deadache"
- Mr. Lordi
Laiskottelujen ja Japania Erinin kanssa -ohjelman jälkeen päästiin kauppaan, jonka jälkeen järkyttävän tiskimäärän tiskaus, jonka jälkeen ruoka ja jälkiruoka. Sitten ahdistus. Jostakin, en tiedä oikein mistä. Aluksi piirsin, sitten yhtäkkiä en halunnut tehdä mitään.
"Manaan pahan oloni taivaalle kuun
sirppiin surussaan kiikkumaan
laulan tekoni suohon, sinne laulan muun
minussa pahan maatumaan
ei ole kulkeneet jalkani kaitoja teitä
osanneet kotiin kuljettaa
pääni täynnä ajatuksia niin eksyneitä"
- Hynynen
Nyt on tyhjä olo. Huomenna pitää mennä töihin, jotta saan rahaa. Jos haluan vaihto-opiskelijaksi Japaniin, tarvitsen rahaa. Ahdistaa, pelottaa, masentaa, surettaa. On kurja, yksinäinen ja pieni olo.
tiistai 26. maaliskuuta 2013
Hakaneula vielä kerran, osa 2
Rankkaa on työssäkäyvällä. Haluan katutiimiin, en kestä ovelta ovelle -kiertoa. En jaksa. Ahdistavaa.
Pieniä naarmuja, eivät herätä huomiota.
Pakko kai se on silti vain jaksaa.
Pieniä naarmuja, eivät herätä huomiota.
Pakko kai se on silti vain jaksaa.
sunnuntai 10. helmikuuta 2013
jooooooshuuldnot
Anteeksi. すみません。Förlåt och ursäkta mig.
Seronil on ollut kakskymppinen nyt viikon, ja tämä paha olo on jotakin, mitä en ole pitkiin aikoihin kokenut. En vain jaksa tämän olon kanssa. Lähiapteekki on kiinni, eli en edes voi käydä ostamassa kymppejä, huomenna sitten. Ei tästä ole mitään hyötyä, mieluummin syön enemmän lääkkeitä ja olen onnellinen kuin tämmöinen, jonka promarkerit ja propaperit menevät ahdistuskuvien piirtämiseen. Ja ne kuulemma ovat häiritseviä, Joni ei halua nähdä niitä. Tarkoittaako tämä, että alitajuntani on häiriintynyt?
Olo on tyhjä, tyhjä ja tyhjä. Tunteeton ja tunteellinen samanaikaisesti.
Tyhjä, tyhjiö, ontto. しんくう。Hollow. Tom och död.
Ja Blogger ei toimi.
Seronil on ollut kakskymppinen nyt viikon, ja tämä paha olo on jotakin, mitä en ole pitkiin aikoihin kokenut. En vain jaksa tämän olon kanssa. Lähiapteekki on kiinni, eli en edes voi käydä ostamassa kymppejä, huomenna sitten. Ei tästä ole mitään hyötyä, mieluummin syön enemmän lääkkeitä ja olen onnellinen kuin tämmöinen, jonka promarkerit ja propaperit menevät ahdistuskuvien piirtämiseen. Ja ne kuulemma ovat häiritseviä, Joni ei halua nähdä niitä. Tarkoittaako tämä, että alitajuntani on häiriintynyt?
Olo on tyhjä, tyhjä ja tyhjä. Tunteeton ja tunteellinen samanaikaisesti.
Tyhjä, tyhjiö, ontto. しんくう。Hollow. Tom och död.
Ja Blogger ei toimi.
maanantai 10. joulukuuta 2012
Voffelitoffeli
Lievä ahdistus, tiedä sitten että miksi. Jotenkin, surullinen olo. Päivä on ollut kyllä ihan normaali. Huominen kokeenpalautus kuumottaa ihan kiitettävän paljon, johtuen siitä, että fysiikan koe meni miten meni.
On pelokas olo. Jokin olematon juttu pelottaa. En tiedä siitäkään mikä se on. On kurja olo. Sellainen että vähän ahdistaa ja pelottaa, mutta ei tiedä mikä. Ihan pikkuinen surumielisyyskin on tuolla jossakin aivojen sopukoissa, mutta se ei ole kauhean suuri. Suurempi on se tyhjyyden ja hyödyttömyyden tunne.
Hommattiin tänään paljon animea, koko Trinity Blood ja Ninja Scroll. Yhteensä yhdeksän dvdtä katsottavana. Se riittänee hetkeksi. Kaksi Ghibliäkin odottaa vielä hyllyssä.
Nyt suru voimistui. Saisinpa itseni jotenkin pirteäksi, jotenkin aidoksi ja eläväiseksi. Taas on semmoinen olo, ettei oikein mikään jaksa kiinnostaa.
On pelokas olo. Jokin olematon juttu pelottaa. En tiedä siitäkään mikä se on. On kurja olo. Sellainen että vähän ahdistaa ja pelottaa, mutta ei tiedä mikä. Ihan pikkuinen surumielisyyskin on tuolla jossakin aivojen sopukoissa, mutta se ei ole kauhean suuri. Suurempi on se tyhjyyden ja hyödyttömyyden tunne.
Hommattiin tänään paljon animea, koko Trinity Blood ja Ninja Scroll. Yhteensä yhdeksän dvdtä katsottavana. Se riittänee hetkeksi. Kaksi Ghibliäkin odottaa vielä hyllyssä.
Nyt suru voimistui. Saisinpa itseni jotenkin pirteäksi, jotenkin aidoksi ja eläväiseksi. Taas on semmoinen olo, ettei oikein mikään jaksa kiinnostaa.
lauantai 10. marraskuuta 2012
Kohti ääretöntä...
Ahdistaa ja masentaa taas ihan kiitettävällä tavalla. Ikävä olo on, vihainen ja surullinen ja ärsyyntynyt ja kaikin puolin inhaksi tunnen itseni. Ai että, kuinka paljon tekisi mieli tehdä jotakin, mikä helpottaisi tätä oloa, jos ymmärrätte mitä tarkoitan, mutta kun en voi, en vain voi. Eikä edes itketä, ei ole tarpeeksi surullinen olo siihen, tai sitten vain itkunesteet ovat loppuneet. Ikävää. Hakkaan näppäimistöä, jos siihen saisi purettua aggression. Haluan tehdä jotakin, mikä saa ajatukset muualle. Haluan. Olla. Onnellinen. Piste.
On niin pohjattoman tyhjä olo, olen kuin tyhjä tyhjä tyhjä kuilu joka vain jatkuu ja jatkuu ja jatkuu ja jatkuu ja jos sinne putoaa niin kuolee nälkään jo ennen puolimatkaa. Jos nyt matkalla, jolla ei ole pituutta, voi olla ylipäätään puoliväliä. Ei siinä ainakaan mitään järkeä ole.
Pitäisikö katsoa kissavideoita? Helpottaisiko se? Vai aiheuttaisiko se vain uuden surun, itkun siitä, että itselläni ei ole kissaa, joka voisi nytkin piristää. Olen niin tyytymätön kaikkeen, mikä tekee musta vihaisen itselleni; en ole köyhä slummiasukas, vaan asun hyvinvointivaltio-Finnlandianissa ja kaikki on HYVIN. Hyvin. Hyvin. Hyvinhuonosti.
Kuolemakuolemakuolemakuolemakuolemakuolemakuolemakuolemakuolemakuolemakuolema.
Kuolemastakin tulee pelkkää kuolaa joidenkin yksittäisten äänteiden seurassa.
Tällaisina päivinä toivon, että sekoaisin täydellisesti. Sitten ei tarvitsisi huolehtia oikeasta elämästä.
"Mother am I really dying?"
On niin pohjattoman tyhjä olo, olen kuin tyhjä tyhjä tyhjä kuilu joka vain jatkuu ja jatkuu ja jatkuu ja jatkuu ja jos sinne putoaa niin kuolee nälkään jo ennen puolimatkaa. Jos nyt matkalla, jolla ei ole pituutta, voi olla ylipäätään puoliväliä. Ei siinä ainakaan mitään järkeä ole.
Pitäisikö katsoa kissavideoita? Helpottaisiko se? Vai aiheuttaisiko se vain uuden surun, itkun siitä, että itselläni ei ole kissaa, joka voisi nytkin piristää. Olen niin tyytymätön kaikkeen, mikä tekee musta vihaisen itselleni; en ole köyhä slummiasukas, vaan asun hyvinvointivaltio-Finnlandianissa ja kaikki on HYVIN. Hyvin. Hyvin. Hyvin
Kuolemakuolemakuolemakuolemakuolemakuolemakuolemakuolemakuolemakuolemakuolema.
Kuolemastakin tulee pelkkää kuolaa joidenkin yksittäisten äänteiden seurassa.
Tällaisina päivinä toivon, että sekoaisin täydellisesti. Sitten ei tarvitsisi huolehtia oikeasta elämästä.
"Mother am I really dying?"
perjantai 19. lokakuuta 2012
無
Ei yksinkertaisesti mitään tekemistä. Ei sitten yhtikäs mitään. Tyhjyyttä. Ei-mitään. Ei-olevaista. Tässähän voisi ryhtyä filosofiksi. Kaikki mikä on olevaista ja ei-olevaista on olemassa ja niin päin pois... Mistä tiedän että olen olemassa? Mitä jos olenkin vain joku oma hallusinaatio, jota ei olekaan.
Mitä jos olenkin vain しにがみ(shinigami) , Joni on löytänyt jostakin Death Noten ja nyt näkee mut. Mutta enkös tietäisi itse jos olisin kuoleman jumala? Luulisi ainakin että tietäisin. Mutta... jos kaikki onkin vain illuusiota. Yhtä suurta huijausta. En tiedä. Olen ehkä aika sekaisin. Tai niin olenkin. Haluaisin vain unohtaa itseni johonkin, mutta en voi.
Elämän realiteetit odottavat liian kovina oven ulkopuolella. Valitettavasti osa niistä tuli oven sisäpuolelle, eli kotiin, turvapaikkaan. Kelalta selvityspyyntö. Asumislisästä. En ilmeisesti ollut täyttänyt hakemusta tarpeeksi oikein. Tai en ollenkaan oikein. Pahus.
Kuinka monta kertaa olenkaan toivonut, että olisin jedi. Silloin ei olisi tällaisia ongelmia, jedihän ei omista mitään ja aina tietää (ainakin suurin piirtein) mitä tehdä. Pääsisi pois näistä yhteiskunnan ongelmista. Jedit ovat ratkaisu. Hyvikset, sankarit.
Ahdistus. Pelko. Inho.
Kaikkea tätä tyhjyys aiheuttaa. En ole tarpeeksi hyvä. Olen huomannut sen taas viime aikoina. En ole tarpeeksi hyvä ihmisille. Olen huono. Muut ovat parempia. Ainakin suurin osa tuntuu ajattelevan tällä tavoin. En kelpaa kenellekään. Miksi? Sitä en ymmärrä. Olen vain liian... erilainen. En siinä hyvässä mielessä, kuten eräät ovat erilaisia, koska pukeutuvat erilaisesti kuin muut ja korostavat erilaisuuttaan. Itse olen huonolla tavalla erilainen. Epänormaali. Outo.
Joskus toivoisin olevani normaali. Toivoisin, että pitäisin normaaleista asioista. Bilettämisestä, ihmisten kanssa oleilusta, Coldplaysta ja kaikesta muusta typerästä. Mutta sitten, juuri samalla hetkellä kun ajattelen näin, tajuan, etten todellakaan halua. Inhoan ryyppäämistä, ahdistun ihmisten seurassa, inhoan wannabe-erilaista pop-musiikkia enkä pidä Doctor Whosta. Haluan olla oma itseni.
Samalla mietin, miksi en kelpaa.
Tässähän on outoa se, että kelpaan kuitenkin joillekin. Mulla on muutamia (ilmeisesti oikeita) kavereita koulussa ja yksi kaveri joka ei ole koulussa. Ja Joni. Eli, en sittenkään ole yksin. Mutta yksinäisyyden tunne ei siltikään hellitä.
Haluaisin niin mieluusti pois tästä maailmasta. Sellaiseen maailmaan, johon kuuluisin. Kotona, täällä olen siinä maailmassa, mutta heti kun astun ulos ovesta, maailma muuttuu. En halua poistua täältä. Mutta se on pakko. Muuten on syrjäytynyt ja epänormaali. Epänormaali huonommalla tavalla kuin olen nyt.
Olen pettymys itse itselleni. On ihme, etten ole kuitenkaan kaikille. Olen niin sekaisin tällä hetkellä.
sunnuntai 7. lokakuuta 2012
PienetMeluisatSienet, osa 6
Olen surullinen. Itkijä. Itkupilli. Pettymys. Tänään syödyn jäätelön määrä on jotakin, mitä en tiedä. Aika paljon, ehkä litra... Suklaajäätelöä. Huominen tuntuu raskaalta, täytyisi mennä kouluun. Kuinka mielelläni vain olisin, en menisi minnekään, jäisin kotiin ja olisin iloinen. Yksinäinen, ehkäpä, jos joutuisin olemaan yksin, mutta silti iloinen. Ei tarvitsisi tehdä mitään. Ei olisi paineita mistään. Nyt on. Pitäisi pystyä keskittymään ja oppimaan ja olemaan sosiaalinen ja niin edes päin... kaikkea ikävää. Ainakin nyt se tuntuu siltä. En tiedä, ehkä huomenna se ei olekaan niin pahaa. Ehkä se on ihan normaalia. Toivottavasti.
Mutta nyt olen vihainen. Vihainen mille? Itselleni. Hormoneille. Masennukselle. Ahdistukselle. Riippuvuudelle. Pahalle ololle. Kaikelle mikä saa olon tällaiseksi. Huonoksi. Haluan tuntea olon hyväksi.
Viillätyttää edelleen. Miten pystyn olemaan ilman? No, se on pakko, vaikka tuntuisikin inhottavalta. Ja niinhän se tuntuu. Ängst. Inhottaa. Itkettää. Miten saisi itkun tulemaan? En tiedä, se tässä tuntuukin pahalta. Haluaisin itkeä, ja tämän vuoksi ajattelen ikäviä asioita, mikä saa olon pahemmaksi. Mutta kun olo pahenee, itku ei tule. Hieno noidankehä, mites tästä pitäisi pois päästä, en tiedä. En tiedä mitään. Taidan olla vähän tyhmä.
Mutta nyt olen vihainen. Vihainen mille? Itselleni. Hormoneille. Masennukselle. Ahdistukselle. Riippuvuudelle. Pahalle ololle. Kaikelle mikä saa olon tällaiseksi. Huonoksi. Haluan tuntea olon hyväksi.
Viillätyttää edelleen. Miten pystyn olemaan ilman? No, se on pakko, vaikka tuntuisikin inhottavalta. Ja niinhän se tuntuu. Ängst. Inhottaa. Itkettää. Miten saisi itkun tulemaan? En tiedä, se tässä tuntuukin pahalta. Haluaisin itkeä, ja tämän vuoksi ajattelen ikäviä asioita, mikä saa olon pahemmaksi. Mutta kun olo pahenee, itku ei tule. Hieno noidankehä, mites tästä pitäisi pois päästä, en tiedä. En tiedä mitään. Taidan olla vähän tyhmä.
keskiviikko 3. lokakuuta 2012
Eskapisti
Onko siinä jotakin pahaa, ettei halua elää tässä maailmassa? Tämä maailma on julma, paha paikka. Muut, ei niin todelliset todellisuudet ovat huomattavasti parempia. Pelkästään jo internetin maailma on sata kertaa kiinnostavampi kuin oikea maailma. Muut, vielä epätodellisemmat maailmat ovat vielä kiinnostavampia.
Ehkä juuri sen takia en ole tässä maailmassa läheskään aina. Sen takia luen, pelaan ja katson elokuvia. En harrasta oikeastaan mitään, mikä toisi tähän maailmaan. Haluan vain pois, pois, pois. Parempaan paikkaan.
Ehkä juuri sen takia en ole tässä maailmassa läheskään aina. Sen takia luen, pelaan ja katson elokuvia. En harrasta oikeastaan mitään, mikä toisi tähän maailmaan. Haluan vain pois, pois, pois. Parempaan paikkaan.
maanantai 1. lokakuuta 2012
Wut
Vissysillä vaihtuu taas laulaja... Järkytys oli aikamoinen kun äsken luin Anette Olzonin blogista lehdistötiedotteen (joka oli lähetetty 37 sekuntia sitten). Miten tämä tästä jatkuu? Outo olo. Oon kuitenkin kuunnellut Nightwishia kymmenenvuotiaasta, kyseessä on lievästi sanottuna tärkeä bändi.
Apua.
No, tämä uutinen ainakin virkisti. Olen ollut tässä todella väsynyt ja pitäisi integrointeja lukea. Ruotsia... en jaksa lukea, puhekurssi nyt sit menee miten menee. Huominen ei kyllä innosta ollenkaan, kaksi koetta, terapia ja pianotunti. Väsyttää pelkkä ajatus. Keskiviikkona sellotunti, torstaina terapia. Vasta perjantaina on vapaailta. En jaksa mitään aktiviteetteja, haluaisin vain jäädä kotiin lukemaan, pelaamaan ja katsomaan animea. Mutta ei, en voi. Pianotunteja en kehtaa tässä vaiheessa lopettaa, soittamista on yhdeksän vuotta takana ja tunnit loppuvat joulukuussa muuton takia, kyllä mä ne loppuun käyn. Mutta silti tuntuu todella raskaalta. Olen sitten varmaan vain laiska.
Apua.
No, tämä uutinen ainakin virkisti. Olen ollut tässä todella väsynyt ja pitäisi integrointeja lukea. Ruotsia... en jaksa lukea, puhekurssi nyt sit menee miten menee. Huominen ei kyllä innosta ollenkaan, kaksi koetta, terapia ja pianotunti. Väsyttää pelkkä ajatus. Keskiviikkona sellotunti, torstaina terapia. Vasta perjantaina on vapaailta. En jaksa mitään aktiviteetteja, haluaisin vain jäädä kotiin lukemaan, pelaamaan ja katsomaan animea. Mutta ei, en voi. Pianotunteja en kehtaa tässä vaiheessa lopettaa, soittamista on yhdeksän vuotta takana ja tunnit loppuvat joulukuussa muuton takia, kyllä mä ne loppuun käyn. Mutta silti tuntuu todella raskaalta. Olen sitten varmaan vain laiska.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)