Epäonnistuja

Huono. Tyhmä. Idiootti.
Avuton surkea itkupilli, joka ei pysty mihinkään. Luuseri. Pitäisi olla onnellinen, mutta ei, ei pysty. Jostakin saa aina väännettyä jotakin tyhmää. Voi että kun ei ole mitään terävää lähimaastossa. Pitikin mennä viemään se harppikin pois...

Muutto on lauantaina. Silti olen tämmöinen. Oon mainostanut olevani onnellinen, mutta ei, nytkin olen ihan surullinen. Enkö onnistu missään? Ansaitsenko tätä? Ansaitsenko mitään? Mihin tämä kaikki kaatuu? Pelottaa. Jotenkin mokaan tämän kuitenkin. Ainahan se on mun syy. Olen aina väärässä. Ei mulla ole oikeutta olla surullinen. Kaikki on hyvin. Mikään ei ole huonosti. Miksen sitten voi olla iloinen?

Olen vihainen itselleni. Tekisi mieli rankaista itseäni, mutta millä? Ja.. mistä? Siitä että oon surullinen? Masentunut? Ahdistunut? Siitä että olen olemassa?

Se mielikuva, kun jokin terävä lävistää kämmenen. Sitten jalan. Jatkuvasti mielessä. En ymmärrä miksi, mutta aina se tulee kun on tämmöinen mieliala. Vähän väsyttää. En halua mennä nukkumaan. Näen painajaisia.

"Lopettaisit tollasen turhan surullisena olemisen."

Olispa se niin helppoa.

Ahdistuspallero XXXIV

No, ylppärijuhlissa ja Karjalohjalla meni hyvin, paitsi että nyt on flunssa. Mutta.
Kun lähdettiin kaverin pihasta, niin eiköhän postilaatikko kolhaissut autoa pahasti. Ja nyt sain kuulla siitä. On paha olla. Syyllinen olo. Haluaisin vahingoittaa itseäni niin kovin. Viiltää käsivarsiin, jalkoihin, kylkiin, ihan mihin vain. Olen epäonnistunut. Ja sen kunniaksi saan kulkea työmatkat bussilla. Jos joudun täältä asti kulkemaan, niin mua ei näy kuukauteen kotona, busseja menee niin huonosti. Paha paha paha paha paha paha olla.

En osaa enää itkeä. Haluan vahingoittaa itseäni. Sitten voisin itkeä. Syyllisyyttä. Ja kipua.

Mutta ei, en voi tehdä sitä. Lupasin Jonille. Tästä asiasta äiti mua moralisoi, miten voin olla viiltämättä vain jonkun toisen puolesta, enkä itseni. Mitä väliä sillä on? Jos en arvosta itseäni, niin sitten en arvosta. Kun tuntuu siltä, ettei vanhemmatkaan mua arvosta. Tai ainakaan ne ei sitä osoita.

Inhottava olo. Huomenna pitäisi lähteä Helsinkiin. En halua. Haluan jäädä peiton alle, ja nukkua. Nukkua kauan. Todella kauan. Ikuisesti.

Nähtiin kahden päivän aikana kolme hirveä. Vältin kolme hirvikolaria. Onneksi, koska oli ihmisiä kyydissä.

On nälkä. Voisin mennä syömään. En mene. En halua. Saan kuitenkin kuulla tosta vahingosta. Kyllä, se oli vahinko. Mutta väliäkö hällä, en ollut tarpeeksi huomioiva. Olen huono. Huono. Huono.

Nopeasti hyvä mieli menee pois. On se heikko juttu. Jännää sinänsä. Ehkä en ole vielä tarpeeksi onnellinen.

Ahdistuspallero XXVII

Olen huono.

Epäonnistunut surkimus.

Turha.

Tyhmä ahdistunut idiootti joka ei kykene mihinkään. Epäsosiaalinen luuseri.

Hyödytön.

Itkettää.

Tällaisina hetkinä olen iloinen, että oon päässyt itsetuhosta yli jo näinkin paljon. Jos en, niin taas olisi varmaan pari uutta naarmua nilkassa. Edellisetkin ovat vielä näkyvissä. Miksi iho parantuu niin hitaasti? Miksi mieli parantuu vielä hitaammin?

On äärettömän yksinäinen olo.

"How much suffocated anxiety can be held within?"

- Tony Kakko

Ahdistuspallero XXVI

Olen tylsistynyt. Ja se ahdistaa. Tekemättömyys. En jaksa tehdä mitään. Ja samalla valitan tylsyyttä. Loogista...

Oon ollut hyvällä mielellä, kylläkin vähän väsynyt. Oikeastaan todella väsynyt. Heräsin noin puoli minuuttia ennen herätyskellon soittoa, luulin, että on sunnuntai. Se tuskan määrä, kun tajusin aamun olevankin maanantain alku, oli musertavan suuri. Skippasin puolet äikästä, kemian ja enkun tunnit kokonaan. Olin lääkärissä, suusairauksien polilla. Purenta on niin paha, että sen voi korjata vain leikkauksella. Tai no, ei paha, mutta luustollisista jutuista johtuva. Mulla on syksyyn asti aikaa miettiä haluanko leikkaukseen ja oikomishoitoon... en ainkaaan tällä hetkellä. Koko prosessi kestää sen neljä vuotta, kaupan päälle saisin kolme titaanilevyä kasvoihin. Luiden tilalle. Kuulostaa hurjalta.



Olen surullinen. En tiedä miksi. Miten saisin surun pois?

Suru, kuuntele. Lähde pois, ota kaverisi ahdistus mukaan. Menkää yhdessä maailmanympärysmatkalle. Voitte olla siellä vaikka kuinka pitkään. Ostakaa talo Tongosta. Jääkää sinne asumaan. Älkää tulko enää takaisin. Jooko? Haluaisin olla onnellinen. Onnellinen. Onnellinen.

Miksi on niin vaikeaa olla onnellinen, vaikka onkin onnellinen...

Haluan lukea Dragonlancea. Mulla olis Legends trilogy yläkerrassa, mutta haluan lukea sitä oikeata, alkuperäistä trilogiaa... Itse asiassa, mullahan on Dragons of Autumn Twilight kirjahyllyssä. Tarvitsen high fantasy -pärinöitä. Sla-Mori, Raistlin, Krynn, Tas, Viimeisen kodin kievari... äää, kaipaan fantasiamaailmaan ;_____; Ja mitä mä tässä oikeasti valitan, mulla on yksi Matthew Stoverin fantsukirja (Test of Metal), WoW-kirjallisuutta (Stormrage kesken, aloittamatta The Shattering ja Night of the Dragon). Ja sit mulla olis Det osynliga barnet. Joo, en lue suomeksi tällä hetkellä yhtäkään kirjaa. Death Note 12 oli myös englanniksi...

Fantasiapärinöitä... tarvitsen niitä...

"Sla-Mori the one known only by Him
To august realms, the sorcery within
If you hear the call of arcane lore,
Your world shall rest on Earth no more
A maiden elf calling with her cunning song
"Meet me at the Inn of Last Home"
Heartborne will find the way!"

- Tuomas Holopainen

Ahdistuspallero XXV

Olen muuttunut kaupunkilaiseksi. Maaseutu ahdistaa. Näen entisiä luokkalaisia hengailemassa paikallisen menomestan (K-market) pihalla kevareineen... Näen jonnelauman toisen paikallisen menomestan (leikkipuisto) lähellä... Ja ahdistun.

Käytiin tänään katsomassa asuntoa. Voi, antaisin lähes mitä vain jotta pääsisin muuttamaan sinne. Jonin kanssa, tietty. Ja kahden kissan.

Vähän itkettää.

Nyt on ahdistuksen aika jäädä tähän. PISTE. Minnekään se ei saa liikkua. Ahdistus valuu sormista näppäimistön kautta tietokoneelle NYT. Eikä enää palaa. Olen vapaa.
Kuulitko, ahdistus? En tarvitse sinua.

Olen vahvempi kuin ahdistus. Olen varmasti. Parempi. Vahvempi. Iloisempi. Onnellisempi.

Ahdistuspallero XXII

Ja niin nopeasti ilo muuttuu suruksi. Suru masennukseksi. Masennus ahdistukseksi. Ja sit on taas paha olla. Mene pois paha olo. Jää tänne. Älä seuraa mukanani mihinkään. Lennä aivastuksen mukana pois. Niitä tuli äsken kaksi, flunssa edelleen. Toivottavasti ahdistus lensi siinä mukana. Haluan pahan olon pois. Kaikki on hyvin. Vielä kun pääsisi omaan kotiin... oman rakkaan kanssa. Nyt täytyy tyytyä iltaisin tekstiviestitse lähetettäviin virtuaalihaleihin ja hyvänyöntoivotuksiin. Mieluummin nukkuisin Jonin vieressä, silloin en näe painajaisia. Jos en saisi unta (mikä on melatoniinin takia harvinaista), voisin kuunnella sen hengitystä ja nukahtaa siihen, halaten sitä. Nyt nukun pehmolelujen ympäröimänä, tarvitsen turvaa painajaisilta. Mutta lelut eivät hengitä. Eivätkä ota syliin. Nyt tuli syyllisyys... oon katsonut liikaa Toy Storyja, uskon että leluilla on tunteet. Pidän pehmoistani todella, kaikki ovat ihania. Kyllähän ne ymmärtävät sen? Kyllähän? Enhän ole ihan hullu jos kysyn tämmöistä?

Nyt on jo vähän parempi olo. Väsyttää. Hiukan surettaa. Pitäisi pestä tukka. Sitten voisi mennä nukkumaan. Vielä kun näkisi kivoja unia, niin olisin todella onnellinen.

Täytyy ajatella palleroita.

"Lopputulos: 60 miljoonaa öljytankkerii täynnä palleroi joil on kaikil kolme jäätelöpalloo, sisältää noin:
-144 biljoonaa palleroo
-22 miljardii tonnii jäätelöö"

- Joni

Ahdistuspallero XXI

Uskoin, että enää ei ahdistaisi. Se taisi olla hyvän mielen luoma valhe. Tänään ahdisti. Paljon. Nyt ahdistaa. Välillä ei ahdistanut, mutta nyt se tuli takaisin.

Paha olo.

Tuntuu siltä, että olisi alkava migreeni... pää on kipeä, väsyttää, paha olo. Ison lasillisen join tossa Pepsi Maxia, se auttoi vähän. Mutta silti.. ei jaksa. Yritin tehdä matikanläksyjä, heikolla menestyksellä. Sain fysiikan kokeesta 7,5, pyöristyy kasiksi. Tein kaksi tyhmää virhettä, muistin yhden kaavan plus- ja kertomerkit väärin päin ja toisessa katoin maolista kaavan väärin. Kymmenen pistettä siitä meni. Jos olisin nuo pienet jutut muistanut, niin kokeesta olisi tullut vähintään ysi. Harmittaa. Mutta, ehkä on tärkeintä, että osaan kuitenkin asiat. Yliopistossa ei katsota todistuksen keskiarvoa, vaan ylppäreiden tuloksia. Ja mähän kirjoitan fysiikasta vähintään M:n, mieluiten E:n. Enkusta paras tulla laudatur. Tai vähintään se E. Muuten oon vihainen itselleni.

Ei jaksa. Väsyttää.

Paha olo. Ihan fyysinenkin. Ja henkinen... päivällä Joni muistutti mua, että olen tarpeeksi vahva taistelemaan ahdistusta vastaan. Niin aion olla. Ahdistus, mene pois! Nyt. Olen vahvempi kuin mikään paha olo. Mikään ahdistus ei kontrolloi mua. Naulaan sen ahdistuksen tähän kiinni, eikä se pääse sieltä koskaan pois. Suljin sen aamulla kaappiin ottaessani päivän Seronilit, mutta jotenkin se luikahti sieltä pois. Nyt ahdistus saa jäädä tähän tekstiin. Piste.

"This dance will hurt like hell"

- Tuomas Holopainen

Ahdistuspallero XVI

En vain jaksa.

Väsyttää.

Unilääke varmaankin vaikuttaa nyt.

Itkettää.

Paha olla.

Tekis mieli vahingoittaa itseä.

Mutta sit oikeasti haluisin vain nukkumaan.

Täytyy yrittää opiskella.

Ei kiinnosta.

En osaa mitään.

"I know I cannot feel regret for anything
If I was numb, I´d end this once and for all
But I feel the wound, still..."

- Tony Kakko

About to Crash (reprise)

Joku saattaa tunnistaa otsikon erääksi kappaleeksi. On todella vähän semmoinen olo.
Tällä hetkellä on hyvä olla. En nähnyt tänään Jonia, kun rassukka on kipeänä. Mutta ehkä näemme huomenna. Olin ajamassa tänään pari tuntia, oli kivaa. Keli oli hyvä, mutta tiet kaameassa kunnossa.

Todellakin, samanaikaisesti on hyvä olla, mutta silti on surullinen olo. Hiukan vain. En tiedä miksi. Jotenkin tekisi mieli itkeä. En ole itkenyt vähään aikaan. Nyt on tämmöinen hyvä jakso.

I'm alive again
The darkness far behind me
I'm invincible
Despair will never find me

I feel strong
I've got a new sense of elation
Boundless energy
Euphoria fixation

Still it's hard to just get by
It seems so meaningless to try
When all I want to do is cry
Who would ever know I felt so sad

Even though I get so high
I know that I will never fly
And when I fall out of the sky
Who'll be standing by

Will you be standing by

- John Petrucci 

13

Pahapahapahapahapahapahapahapaha olla.

Ahdistaa, masentaa ja itkettää. Taas sitä miettii millaista olisi kuolla. Enkä mä varmaan edes halua kuolla. Kai.

Joskus keksin itselleni elämänfilosofian, olisiko ollut kasiluokalla.
En halua kuolla, en vain jaksa elää.
Vai olikohan toi semmonen että vein sen jostakin ja nyt väitän sitä omakseni? En muista. Se kuitenkin kuvaa aika hyvin nykytilannetta.

Kauhea syyllisyys koko ajan tästä pahasta olosta. Kun mulla pitäisi olla kaikki hyvin, niin miksei ole? Mulla on tasan yksi henkilö jolle voin purkaa tätä pahaa oloani, mutten haluaisi kaataa kaikkea sen niskaan, jottei se ihan uupuisi. Mutta nyt uuvun itse kun en pura mieltäni.

Haluaisin itkeä aivoni pellolle.

Huomenna on terapiakäynti. Toivottavasti se auttaisi vähän tähän pahaan oloon.
Huhtikuussa pystyy vasta oikeasti aloittamaan terapian, jos Kela rahoittaa.
Hyvinvointivaltio todellakin...

Ajoin tänään moottoritiellä. Se oli hieman liukas. Vauhtia oli 100km/h. Jos olisin ajanut nokkakolarin, olisin voinut kuolla.

//edit. Ja oikeasti tän täytyis olla 12. teksti. Mutta jotenkin 13 on parempi luku.

ömmömmmömmömmömömömömmömömömömömö

Tosi jees kun on krooninen hellyydenkipeys.
Tosi jees kun herää kolmisen kertaa yössä ihan sekaisin.
Tosi jees kun on vain yksi syy elää.

Miksei lääkkeet auta?
Miksi sinne terapiaan on vielä yli viikko?
Miksi Kela vaatii kolmen kuukauden hoitosuhdetta ja sit kaksi kuukautta jotta voisi antaa päätöksen, voiko rahoittaa terapiaa?

On paha olla. Tänne pitäisi kirjoittaa iloisia ajatuksia. Mutta kun niitä ei ole hirveästi.

Ei jaksa itkeä.
Eikä saa naarmuttaa itseä.
Eikä lyödä.
Eikä purra.
Eikä tehdä mitään muutakaan vahingoittavaa.

Ei jaksa olla.

Onko normaalia miettiä millä tavalla voisi kuolla, jos syy elää poistuisi?
Varmasti. Teen sitä nykyisin liian usein.

Miksei lääkkeet auta? Mikä mua vaivaa?
Miksi oon nykyisin masentuneempi, en niinkään ahdistunut?

Noi kuitenkin on oikeasti masennuslääkkeitä...