Kyllä. Tuollainen olen. Lievä sosiaalisten tilanteiden pelko, kanske?
Ahdisti tänään kovin. Ahdistaa edelleen. Illalla, piti lähteä pianotunnille, tuli ihmeellinen paniikkiahdistuskohtaus. Siinä sitten itkin ja raavin itseäni. Onneksi oli Joni, joka käytännössä piteli mua paikallaan. Maailmassa ei ole turvallisempaa paikkaa kuin sen syli <3 Ja silti ahdistuksessa yritin rimpuilla siitä pois... Tosi loogista, tiedän.
Olen kyllästynyt tähän ahdistuneisuuteen. Nyt vielä kun on masennuskin mukana taas. Tosi kivaa, joo.
Haluan parantua!!! Torstaina taas terapiakäynti...
Olen todella väsynyt. Kohtaus kesti semmoisen tunnin, sen jälkeen on aika poikki. Jotenkin selviydyin kotiin asti. Jos olisi ollut pillerit mukana, en varmaan olisi mennyt kotiin, vaan olisin jäänyt Jonille. Mutta ei ollut, eli piti mennä kotiin. Mutta selviydyin.
Ja selviydyn.
//Edit. Mutta kirjoitusvirhe memessä häiritsee kielipoliisia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti