Ja niin nopeasti ilo muuttuu suruksi. Suru masennukseksi. Masennus ahdistukseksi. Ja sit on taas paha olla. Mene pois paha olo. Jää tänne. Älä seuraa mukanani mihinkään. Lennä aivastuksen mukana pois. Niitä tuli äsken kaksi, flunssa edelleen. Toivottavasti ahdistus lensi siinä mukana. Haluan pahan olon pois. Kaikki on hyvin. Vielä kun pääsisi omaan kotiin... oman rakkaan kanssa. Nyt täytyy tyytyä iltaisin tekstiviestitse lähetettäviin virtuaalihaleihin ja hyvänyöntoivotuksiin. Mieluummin nukkuisin Jonin vieressä, silloin en näe painajaisia. Jos en saisi unta (mikä on melatoniinin takia harvinaista), voisin kuunnella sen hengitystä ja nukahtaa siihen, halaten sitä. Nyt nukun pehmolelujen ympäröimänä, tarvitsen turvaa painajaisilta. Mutta lelut eivät hengitä. Eivätkä ota syliin. Nyt tuli syyllisyys... oon katsonut liikaa Toy Storyja, uskon että leluilla on tunteet. Pidän pehmoistani todella, kaikki ovat ihania. Kyllähän ne ymmärtävät sen? Kyllähän? Enhän ole ihan hullu jos kysyn tämmöistä?
Nyt on jo vähän parempi olo. Väsyttää. Hiukan surettaa. Pitäisi pestä tukka. Sitten voisi mennä nukkumaan. Vielä kun näkisi kivoja unia, niin olisin todella onnellinen.
Täytyy ajatella palleroita.
"Lopputulos: 60 miljoonaa öljytankkerii täynnä palleroi joil on kaikil kolme jäätelöpalloo, sisältää noin:
-144 biljoonaa palleroo
-22 miljardii tonnii jäätelöö"
- Joni
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti