Superman

Nothing Compares 2 U soi päässä, Northern Kingsin versio, luonnollisesti. En edes tiedä miten se oikeasti menee.

Huomenna on tarkoitus lähteä sänkyjä katselemaan, jotta semmonen olis sitten valmiina kun muutetaan.

On yksinäinen olo. Tarvitsisin huomiota, mutta samalla en halua. Haluan olla yksin... mutten sitten kuitenkaan. Ihmeellistä. Hankalaa. Outoa. Semmoinenhan minä olen.
Outo.
Hankala.

Outouden puolesta puhuu ainakin se, että koen kaikilla esineillä ja asioilla olevan tunteet. Jätin harpin (viimeinkin) Jonin luokse, ja enköhän silloin pohtinut, että mitä jos sille tulee paha mieli. Kyllä, harpille. Normaalia? Tuskin. Tyypillistä mulle? Todellakin.

Jostakin syystä mulla on ollut koko elämäni jonkinlainen mielikuvitusmaailma rinnakkaistodellisuutena tähän oikeaan. Pienenä oli erilaisia, varmaan leikeiksi niitä voisi kutsua, kestivät monta vuotta, mutta vielä edelleen mulla on omat ajatukset rinnakkaisista maailmoista. Samanaikaisesti tiedän, ettei niitä ole, mutta osa musta haluaa uskoa, että ne ovat oikeasti.
Pelasin eilen Final Fantasy II:sta, jolloin musta tuli hirvittävän surullinen. Olen koko elämäni ollut myös eräänlainen fantasiafriikki, johtuen varmaan eskapistisesta luonteestani. Pienenä luin Pottereita, nyttemmin Dragonlanceja, olen myös entinen World of Warcraftin pelaaja, nykyinen Warcraft III - ja Final Fantasy -nörtti. Ja haluan niin kovin fantasiamaailmaan. Oikea maailma on niin julma ja karu, esimerkkinä Krynn (Dragonlance) olisi ihana asuinpaikka... tavallaan. Kuvitelmissani olisin tietty maagi, enkä mikään köyhä talonpoika. Haluaisin osata taikoa. Olen halunnut sitä ihan älyttömän kauan. Valitettavasti mulle ei koskaan tullut kutsua Tylypahkaan. Eikä ilmennyt muitakaan lahjoja.

Olen niin surullinen. Vain siksi, että elän oikeassa maailmassa. En halua.

"The words don't make it good,
The pills never made me see.
If there would be a better way for me to be.

The towers of my nightmares,
The city of my dreams.
I'm drawn to you with love and loathing.
This is my home and here I'll stay.
Now and forever."

- Marco Hietala