Ahdistus.
Töistä ei kuulu mitään, isä soittaa, vaatien, että tekisin itse jotakin töiden eteen. Mitä voin tehdä, jos esimiestä ei kiinnosta? Pitäisi jo hakea seuraavaa työtä, minullahan ei ole oikeutta lomailla. Ainakin tällaisen kuvan sain. Ja vielä vähän aikaa sitten luvattiin, että pääsisin New Yorkiin, mutta koska mua ei varsinaisesti kiinnosta Leijonakuningas-musikaali, niin en sitten ole tulossa. Töitä täytyy tehdä, niinhän se on. Ei lomailla, ei.
On typerää olla näennäisen hyvässä kunnossa. En jaksa tehdä töitä, se tuntuu kovin selvältä. Haluaisin vain olla ja möllöttää, mutta ei, lomaa EI voi olla. Tämä kaksi viikkoa jolloin en ole tehnyt töitä on selkeästi maksimi. Kännykkä ilmoittelee viesteinä ja soittoina siitä, miten vanhemmat selkeästi odottavat jotakin, mitä en jaksa tarjota. Mutta pakko se on, en voi sanoa, että EI, en. Olen vanhemmistani riippuvainen taloudellisesti, omaa mielipidettä ei nyt kannata esittää.
Ammattikorkean tulokset tulevat aikaisintaan 14.6., en jaksa odottaa. Haluan tietää, täytyykö ensi syksyyn suhtautua ilolla vai kauhulla, nyt se on vain epävarmuuden pimentämä.
"Näen näillä sameilla silmilläin kun se saapuu
kuolema kulkee mustissaan ja kaatuu
vihdoin maailmani enkä osaa pelätä
enää kovaan maailmaan ei tarvitse herätä"
- Hynynen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti