Tänään on ollut ihan mukava päivä. Pääsin ajelemaan (paljon), ja näin yhtä kaveria pitkästä aikaa. Opin pelaamaan kasipalloa ja kävin kääntymässä vanhan kotitalon pihalla.
Mutta.
Olen kateellinen ihmisille, joilla on (kunnolla) näkyviä arpia. Tiedän, se on tyhmää.
Noloa.
Hävettävää.
Mutta silti haluan itsellenikin arpia. Paljon. Näkyviä. Piilossa.
En ymmärrä sitä itsekään.
Tiedän, että oikeasti en halua sitä. Minä en halua sitä. Mutta minä taas haluaa sitä. Kumpi on oikea? Nyt vain toinen puhuu, ja se on se, joka haluaa verta ja jälkiä.
Taidan olla vähän tyhmä.
Olen ollut ahdistunut näin illalla. Kuten aina. Latasin puhelimeen "mood tracker" -sovelluksen, oon unohtanut täyttää sitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti