torstai 5. tammikuuta 2012

Seitsemän kuolemansyntiä

Edelleenkin, en usko mihinkään yliluonnolliseen, eli seitsemän kuolemansyntiä ei ole sen pahempia kuin muutkaan synnit. Onhan ahneus ja muu ikäviä juttuja, mutta ihan asioiden itsensä takia, ei sen takia että joku herra sanoo jossakin niin.

Tänään on ollut hyvä päivä. Näin Dimmun, joka oli ihan pähkinöinä kun näki mut. On se ihana <3 Ei se muistanut edes purra kun oli niin hellyydenkipeä.

Sain myös The Force Unleashedin loppuun, ja aloitettiin Lego PotC.

Todellakin, miksi olen iloinen? Päivittäinen Seronil-annos nostettiin kahteenkymppiin, se saattaisi ehkä vaikuttaa... tuskin kylläkään näin pian. Ehkä on vain hyvä päivä.

Ja nyt soi The Wall. Loistava albumi. Ihan mahtava <3 Kyllä, Pink Floyd on lempibändi. Ainoa ei-metallibändi jota kuuntelen. Hassua, mutta silti, se on lemppari. Nightwish on toinen. En tiedä oikeasti kumpi on enemmän lemppari. Vissysillä on nostalgiaosuus sydämessäni, oon kuunnellut sitä niin kauan. Floyd taas on ollut tärkeä masennuksessa ja tämmöisessä.

Luin tässä vähän aikaa sitten tarinoita ihmisistä, jotka olivat tappaneet itsensä koulukiusaamisen takia. Itsekin olen sairastunut kiusaamisesta. En ymmärrä miksi ihmiset kiusaavat. En kertakaikkiaan ymmärrä. Monelle jää siitä ikiaikaiset traumat. Miten ihmiset voivat olla niin tyhmiä? Ja se, että lapset olisivat viattomia, on täyttä pötyä. Lapset ovat julmia. 13-vuotiaat ovat lapsia. 13-vuotiaat on tosi julmia. Maailma on julma.

Oikeasti, kun sitä miettii, maailma on hirvittävän julma. Ihmisiä kuolee turhaan päivittäin muiden piittaamattomuuden seurauksena. Ja elämien eriarvoistaminen, se on ihan kamalaa. Tästä voi ottaa esimerkkinä viimeaikoina paljon juttua aiheuttaneen yliajotapauksen, jossa 11-vuotias tyttö kuoli rattijuopon alle. Uskoisin, että aika usein ihmisiä kuolee rattijuopon yliajamana. Myös niitä lapsia. Mutta nyt yhtäkkiä se on kauhea turma, kun lupaava tennistähti kuolee. Onko nuoren tytön kuolema suurempi menetys kuin naapurin Niilo-sedän (51), joka jäi iltakävelyllään rattijuopon yliajamaksi.

Samaa eriarvoistamista tapahtuu suhtautumisissa eläimiin. Eräs koululainen oli ihan kauhistunut, kun kuuli, että niitä söpöjä pikkupossuja syödään. Kaikki syötävät elukat eivät olekaan isoja, rumia ja tyhmiä. Ihmettelen sitäkin, että miksi ihmisten mielestä on kauheata syödä koiraa tai marsua, mutta lehmää ja lammasta popsitaan innolla. Kyllä, sitä lammasta joka juoksee Lambi-mainoksessa. Se on söpö. Karitsanpaisti on monelle aika söpö ruoka. Autokoulun teoriatunnilla opettaja myös selitti, miten oli hyvä, että eläin (jonka päälle oli pakko ajaa) oli metsän eläin, eikä mikään söpö lemmikki. Okei, lemmikkiä jää kaipaamaan omistajat (ellei ko. olisi ollut vaikkapa hylätty), mutta silti, onko oikeutetumpaa tappaa joku sen takia, että sitä ei kaivata. Riippuuko elämän arvo siitä, kuinka paljon muut arvostavat.

Mun pitäis pysyä iloisissa ajatuksissa, mutta tämä aihe aiheuttaa suurta raivoa. Ehkä lopetan nyt.
...ja menen katsomaan minkä Animalian paidan haluaisin synttärilahjaksi. Tai oikeastaan hupparin.

rage comics - Now I'm Going to Feel Guilty

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti