Nyt on huono omatunto. Pyysin anteeksi Jonilta eilen monta kertaa sitä, että olen ahdistuspallero. Se sanoi, ettei mun tarvitsisi enää pyytää anteeksi. Mutta haluan. En halua olla sille vahingollinen, haluan olla hyvä. Ihana. Täydellinen.
Nyt alkoi taistelu tätä ahdistusta vastaan oikeasti. Se ei saa hallita mua. Minä hallitsen sitä. Ja nyt käsken sitä menemään pois. Kauas pois. Niin kauas, ettei se koskaan löydä mua.
Aion elää iloista elämää. Siihen ei ahdistus tai masennus kuulu.
Olen vihainen itselleni, että sairastuin, vaikka tiedän, ettei se ole mun vika. Olen vihainen niille ihmisille, jotka tekivät musta tämmöisen. Tietävätkö he, että pienillä teoilla tekivät elämästäni hankalampaa... En sano, että he olisivat pilanneet elämäni, koska mulla kuitenkin on asiat silleen aika hyvin.
Olen niin vihainen. Ja surullinen.
Haluan muuttua... paremmaksi ihmiseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti