Käytiin eilen Turun linnassa Jonin kanssa, aluksi se vähän vastusteli, mutta kyllä sekin rupesi viihtymään kun päästiin lapsi- ja turistilaumoista eroon. Siellä sitten seikkailtiin ja etsittiin kaiken maailman Silent Hill -viittauksia. Kyllä, vähän kuumotti kun mentiin pienessä portaikossa, josko se ovi nyt kolahtaisi kiinni ja otherworld oliskin oikean maailman tilalla. Onneksi ei tapahtunut mitään. Sattumalta siellä oli avattu samana päivänä pelinäyttely, joka nosti käynnin pisteitä Jonin silmissä ihan mielettömästi (ja kyllä munkin) - saihan siellä pelata Atarin klassikkopelejä. Aika pikselimössöä, myönnettäköön.
Huomenna on hyvinvointipävä ja taidepäivä, tutorina joudun leikittämään ihmisiä, mutta aattelin ottaa loppupäivän sitten vapaaksi. Mikään taidepäivän ohjelmasta kun ei tuntunut kiinnostavalta. Tänään pitäisi vaihtaa kesärenkaat ja sitten voisin lähteä taas Jonille.
Olen huomannut, että olen nykyisin onnellinen. En ehkä semmoinen superonnellinen koko ajan, vaan silleen miten normaalit ihmiset ovat. En ole ollut oikein ahdistunut ollenkaan. Jonikin kommentoi, että oon ollut iloinen koko ajan. Ja se on tietenkin hyvä juttu. Kyllä mä tykkään olla iloinen. Elämä on mukavaa.
Ostin eilen uuden levyn, Cause for Effectin 0+1=01:n, suomalaista jazzgrindiä. Tykkään kovin.
Edit:// Tajusin äsken (taas), että me ollaan Jonin kanssa ihan hirveitä nörttejä. Mutta väliäkö hällä!
Kiitos, että syvensit opetussuunnitelmatuskaani huomiollasi yhteiskuntaopinkin vähäisyydestä :D
VastaaPoistaNörttinä on hyvä olla. Minäkin olen ollut poikaystäväni kanssa pelinäyttelyssä.
Kiva kuulla tai siis lukea, että sulla on mennyt hyvin ja olet ollut iloisella mielellä, toivottavasti se jatkuu. Sulla on tuttu nimi, samoin poikaystävälläsi ja opiskelet lukiossa samoja asioita kuin minä, jotenkin koen että sun elämä ei eroa paljon omastani. Pelkään usein mielenterveyteni puolesta, olisi monin tavoin todenäköistä tai ainakin mahdollista menettää sitä. Olen monina iltoina surullinen, se on kaukana oikeasta ahdistuksesta eikä kuitenkaan.