Kun lähdettiin kaverin pihasta, niin eiköhän postilaatikko kolhaissut autoa pahasti. Ja nyt sain kuulla siitä. On paha olla. Syyllinen olo. Haluaisin vahingoittaa itseäni niin kovin. Viiltää käsivarsiin, jalkoihin, kylkiin, ihan mihin vain. Olen epäonnistunut. Ja sen kunniaksi saan kulkea työmatkat bussilla. Jos joudun täältä asti kulkemaan, niin mua ei näy kuukauteen kotona, busseja menee niin huonosti. Paha paha paha paha paha paha olla.
En osaa enää itkeä. Haluan vahingoittaa itseäni. Sitten voisin itkeä. Syyllisyyttä. Ja kipua.
Mutta ei, en voi tehdä sitä. Lupasin Jonille. Tästä asiasta äiti mua moralisoi, miten voin olla viiltämättä vain jonkun toisen puolesta, enkä itseni. Mitä väliä sillä on? Jos en arvosta itseäni, niin sitten en arvosta. Kun tuntuu siltä, ettei vanhemmatkaan mua arvosta. Tai ainakaan ne ei sitä osoita.
Inhottava olo. Huomenna pitäisi lähteä Helsinkiin. En halua. Haluan jäädä peiton alle, ja nukkua. Nukkua kauan. Todella kauan. Ikuisesti.
Nähtiin kahden päivän aikana kolme hirveä. Vältin kolme hirvikolaria. Onneksi, koska oli ihmisiä kyydissä.
On nälkä. Voisin mennä syömään. En mene. En halua. Saan kuitenkin kuulla tosta vahingosta. Kyllä, se oli vahinko. Mutta väliäkö hällä, en ollut tarpeeksi huomioiva. Olen huono. Huono. Huono.
Nopeasti hyvä mieli menee pois. On se heikko juttu. Jännää sinänsä. Ehkä en ole vielä tarpeeksi onnellinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti