Feissaus on rankkaa puuhaa. Sain tänään kaksi tukijaa. Se siitä, en jaksa puhua enää tästä aiheesta. Koko terapia meni siihen, että puhuttiin feissauksesta. Onneksi sitten pääsin Jonin luokse, makoiltiin sängyssä ja puhuttiin kaikesta kivasta. (On muuten turhauttavaa, kun kuvittelee että saa olla kahdestaan asunnossa ja tehdä kaikkea kivaa ääntä pitäen, niin sitten erään isä tuleekin juuri silloin kotiin. Olispa oma kämppä.)
Huomenna on sitten taas terapia, nykyisin se on sitten aina yhdeltätoista. Poltin naamani vähän. Väsyttää, mutten mene nukkumaan. Taidan olla vähän tyhmä.
Nyt vois mennä. Että jaksaa taas herätä huomenna. Oli muuten aika rankkaa olla koko ajan iloinen ihmisille, varsinkin kun ne eivät olleet todellakaan mitään mukavia.
Sulle on haaste mun blogissa ::)
VastaaPoistaHei respektiä, mä en ikinä, en siis oikeasti ikinä, ryhtyisi feissariksi. Mun mielestä maailman kauheinta duunia... Se on niin raastavaa ku ihmiset vaan menee ohi ja niiden tekee mieli murhaa sut. Niin minunkin mieli tekee välillä murhata feissareita, vaikka iloisia nuoria ovatkin. Silti, mä olen alle 18, musta ei ole teille hyötyä, uskokaa jo...
VastaaPoista