無

Ei yksinkertaisesti mitään tekemistä. Ei sitten yhtikäs mitään. Tyhjyyttä. Ei-mitään. Ei-olevaista. Tässähän voisi ryhtyä filosofiksi. Kaikki mikä on olevaista ja ei-olevaista on olemassa ja niin päin pois... Mistä tiedän että olen olemassa? Mitä jos olenkin vain joku oma hallusinaatio, jota ei olekaan. 

Mitä jos olenkin vain しにがみ(shinigami) , Joni on löytänyt jostakin Death Noten ja nyt näkee mut. Mutta enkös tietäisi itse jos olisin kuoleman jumala? Luulisi ainakin että tietäisin. Mutta... jos kaikki onkin vain illuusiota. Yhtä suurta huijausta. En tiedä. Olen ehkä aika sekaisin. Tai niin olenkin. Haluaisin vain unohtaa itseni johonkin, mutta en voi.

Elämän realiteetit odottavat liian kovina oven ulkopuolella. Valitettavasti osa niistä tuli oven sisäpuolelle, eli kotiin, turvapaikkaan. Kelalta selvityspyyntö. Asumislisästä. En ilmeisesti ollut täyttänyt hakemusta tarpeeksi oikein. Tai en ollenkaan oikein. Pahus.

Kuinka monta kertaa olenkaan toivonut, että olisin jedi. Silloin ei olisi tällaisia ongelmia, jedihän ei omista mitään ja aina tietää (ainakin suurin piirtein) mitä tehdä. Pääsisi pois näistä yhteiskunnan ongelmista. Jedit ovat ratkaisu. Hyvikset, sankarit.

Ahdistus. Pelko. Inho. 

Kaikkea tätä tyhjyys aiheuttaa. En ole tarpeeksi hyvä. Olen huomannut sen taas viime aikoina. En ole tarpeeksi hyvä ihmisille. Olen huono. Muut ovat parempia. Ainakin suurin osa tuntuu ajattelevan tällä tavoin. En kelpaa kenellekään. Miksi? Sitä en ymmärrä. Olen vain liian... erilainen. En siinä hyvässä mielessä, kuten eräät ovat erilaisia, koska pukeutuvat erilaisesti kuin muut ja korostavat erilaisuuttaan. Itse olen huonolla tavalla erilainen. Epänormaali. Outo.

Joskus toivoisin olevani normaali. Toivoisin, että pitäisin normaaleista asioista. Bilettämisestä, ihmisten kanssa oleilusta, Coldplaysta ja kaikesta muusta typerästä. Mutta sitten, juuri samalla hetkellä kun ajattelen näin, tajuan, etten todellakaan halua. Inhoan ryyppäämistä, ahdistun ihmisten seurassa, inhoan wannabe-erilaista pop-musiikkia enkä pidä Doctor Whosta. Haluan olla oma itseni.

Samalla mietin, miksi en kelpaa.

Tässähän on outoa se, että kelpaan kuitenkin joillekin. Mulla on muutamia (ilmeisesti oikeita) kavereita koulussa ja yksi kaveri joka ei ole koulussa. Ja Joni. Eli, en sittenkään ole yksin. Mutta yksinäisyyden tunne ei siltikään hellitä.

Haluaisin niin mieluusti pois tästä maailmasta. Sellaiseen maailmaan, johon kuuluisin. Kotona, täällä olen siinä maailmassa, mutta heti kun astun ulos ovesta, maailma muuttuu. En halua poistua täältä. Mutta se on pakko. Muuten on syrjäytynyt ja epänormaali. Epänormaali huonommalla tavalla kuin olen nyt.

Olen pettymys itse itselleni. On ihme, etten ole kuitenkaan kaikille. Olen niin sekaisin tällä hetkellä.