Vapaapudotus pimeyteen

Elämä on ollut kovin elämätöntä. En ole tehnyt sitten mitään. Tänään illalla olen ollut ahdistunut ja masentunut. Luisun mielessäni pohjattomaan kuiluun, putoan ja putoan. Ja vielä aamulla iloitsin, miten Seronilin nostaminen aiheutti vain vähän sivuoireita ja olo on hyvä. Mutta ei, paha olo läpsäisi naamaan vain muistuttaakseen, että ei, se ei ole lähtemässä minnekään.

Mahdollisesti perjantaina olisi matka Helsinkiin, en ole vielä ihan varma, osallistunko. Pelkään, että pilaan päivän, että Jonilla ja sen kaverilla, joka ehdotti matkaa, olisi hauskempaa ilman minua. Mutta Joni vaatii mua mukaan, jotten vain mökötä kotona yksin. Pelkää että käytän mattoveistä tai jotakin muuta.

Sain eri kanavia pitkin mukavia osaanottoja, kiitos siitä. Ovat välitetty eteenpäin. Hautajaiset ovat noin kolmen viikon kuluttua. Asiaan osaa suhtautua jo hieman rauhallisemmin.

Japsi- ja animukauppoja etsiessäni törmäsin kaiken mailman nörttityttö-otaku-juttuihin. En vain pysty samaistumaan mihinkään tuollaiseen ryhmään. En kuulu mihinkään, en ole koskaan kuulunut, en tule koskaan kuulumaan. Kuvittelin joskus kuuluvani joihinkin ryhmiin, mutta olin aina ulkopuolinen. Olen aina ollut.

Nyt haluan vain tehdä jotakin, jolla saisin pahan olon pois. Mutta tiedän jo nyt, ettei se ole mahdollista.