On varmaan turha edes mainita sitä A-sanaa. Se nyt on sanomattakin selvää.
Löysin puhelimen, se on nyt tallessa. Kävin kastelemassa vanhempien kukkia, ja olin vainoharhaisempi kuin aikoihin, kävin tarkastamassa ovien lukot ja valot ties kuinka monta kertaa. Tunsin oloni tyhmäksi, mutta ahdistus olisi ollut toinen vaihtoehto. Tätä kirjoittaessani olen taas huolissani: ovatko auton ovet lukossa? Mähän kokeilin niitä... kahdesti? En muista, mutta kuitenkin. Mitä jos en kokeillut ollenkaan? Mitä jos muistan väärin?
Jostakin syystä "OCD screening test" - tai monet niistä - ilmoittavat, että oireita on. Mutta... tuollaiset testit ovat aina enemmän tai vähemmän ko. häiriön puolella. Eli... en osaa uskoa. Se vain... kuuluu ahdistukseen?
Rapsuttelen naarmuja reidessä ja haluan lisää lisää lisää lisää, vaikka nyt jo tulehtumisvaarassa olevat naarmut (pieniä mutta kipeitä) välillä sattuvat kävellessä. Tai siis jalka sattuu kävellessä. Mutta haluan sitäkin lisää lisää lisää. Olen riippuvainen, tunnustin sen Jonille, ja sen kommentti: "Miksi sitten sun piti tehdä niin?" tuntui kaikessa järjettömyydessään järkevältä. No kun piti.
Ajaessa kotiin Tarot hukutti ajatukseni ja antoi keskittyä liikennevirtaan. Jos saisin päättää, liikkuisin aina autolla (joo ekologista hurr durr), se on tila, jossa rentoudun. Rakastan autoilua, siksi se, että kohta joudun taas luopumaan tuosta ikkunan alla odottavasta autosta, jonka sijaisperheenä olemme olleet, koskee.
"Stars, they're skywide, forever burn.
Scars, you carve deep, but never learn."
- Marco Hietala
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti